Viimeaikoina mun terveys on muutenkin ollut vähän niin ja näin. Toisaalta oon oireillut vähän vähemmän tietyille jutuille ja sitten toisaalta saanut kuumetta siitä, kun oon käynyt keskustassa (!). Toi on nimittäin ihan uutta mulle. On mulla monena kertana ollut väsynyt ja kuumeinen olo keskustareissun jälkeen, mutta vasta nyt tajusin oikeasti mitata, että nostaako se sitä lämpöä vai ei. Nostihan se: 37,5. Nyt oon sitten miettimässä, että mikähän paikka siellä sitä aiheuttaa :D Mutta täytyy vaan tehdä kokeiluja sillä lailla, että käyn eri paikoissa yhdessä kerrallaan niin siinähän se selviää.
Kerroin täällä silloin jokin aika sitten niistä mun allergiaoireiluista. Mun kurkku siis tulee kipeäksi monista ruoista ja saattaa tuntua hieman turvonneelta ruoan jälkee. Niin ajattelin nyt kertoa siitä, kun kävin lääkärissä tuosta asiasta. Lääkäri määräsi mulle sellasen allergiatestin, jossa oli ruoka-aineita, jotka aiheuttaa usein allergiaa. Siinä oli mm. kananmuna, soija, kala, vehnä, maito ja maapähkinä. Outoa kyllä sain kaikista negatiivisen tuloksen, mutta ainakaan viljoja en pysty syömään enkä pähkinöitä. Kysyin sitten, että kuinka luotettava toi testi on ja lääkärin mukaan se on suuntaa-antava. Mutta hänen mielestään tulos osoitti kuitenkin sen, että allergiasta ei ole kyse. Keskusteltiin sitten siitä, että voiko noi oireet tulla närästyksestä ja sovittiin, että kokeilisin närästyslääkettä ja sitten noita ruokia, että aiheuttaako ne sitten samoja oireita. Noh, en oo tätä testiä vielä tehnyt, koska en hirveesti innostunut taas uudesta lääkkeestä niiden entisten lisäksi, mutta täytyy varmaan silti pakottautua tekemään tuo testi jossain vaiheessa. Ei nimittäin ole kivaa, kun joutuu rajoittamaan syömisiään melko paljon. En syö tällä hetkellä mm. viljaa, tavallista suklaata, joitakin hedelmiä, joitakin mausteita jne jne. Ärsyttävää. Varsinkin harmittaa kun ei saa fazerin sinistä! Se on nimittäin saatava aina silloin tällöin :D Nyt ei ole tosin onnistunut :(
Epäilen itse, että toi oireilu johtuu ruoan homejäämistä. Nimittäin monet ruoat, joita en voi syödä on juuri sellaisia, missä saattaa olla homejäämiä. Viljat ainakin ja tee ovat sellaisia, joissa voi olla niitä ja joita mä en pysty syömään. Ja oireilen kanssa sitruunahapolle (joka muodostetaan homesienten avulla ja näin sisältää takuuvarmasti hometta) samoilla oireilla. Eli varmaankin täytyis vaan saada kroppaa puhdistettua jotenkin, jotta se ei sitten reagoisi noin herkästi kaikkeen. Oon yrittänyt myös etsiä uutta kämppää, jotta voisin elää täysin homepölyttömässä ympäristössä ja saada siten terveyttä paremmaksi.
Tulipas tästä pitkä postaus :D Mutta meikä lähtee nyt vähän siivoamaan, koska se on kuitenkin pakko tehdä oli outoa oloa tahi ei. Toivottelen teille hyvät viikonloput jo vähän näin etukäteen :)
Luitko muuten tän uutisen viikolta: http://yle.fi/uutiset/epamaaraisille_homeoireille_loytymassa_selitys__uusi_tutkimus_saattaa_selittaa_oireita_hometaloissa/8674102 ?
VastaaPoistaMä huomaan, että ruoka-aineet joille normaalisti en reagoi, aiheuttaa oireita silloin, kun on ns. heikoimmilla. Vaikka käynyt pahassa paikassa tms. Vähän samaan tapaan kun ristiallergiat saattaa tulla siitepölyaikaan mutta muuten voi ihan rauhassa syödä ko. ruoka-ainetta.
Luin joo. Aijaa, ihan loogista toisaalta jos käy noin, muuutama kaveri on sanonut samaa. Mulla on vaan vähän se kun oon enimmän osan aikaa kotona, jonka ei pitäis olla homeessa :D mutta en tiiä altistunko täällä sit kuitenkin jollekin. Kun tietäis. Välillä on kyllä vaikea tietää mistä mikäkin johtuu. Toki nyt oon muutenkin ollu herkempi kaikelle viime aikoina, että ehkä oireilen ruoillekin sen takia.
VastaaPoistaMille ruoille sä Marjaana muuten oireilet? Mietin vaan, että onkohan ne noita samoja kuin mulla
VastaaPoistaMulla tulee pähkinöistä satunnaista kutinaa, vaikka aiemmin ei ole ollut mitään. Joskus sitruunastakin. Mutta se tosiaan on sillai hassua, että ei aina tuu. Mullakin on koti puhdas, mutta sitten jos olen vaikka kahtena päivänä peräkkäin jossain kokouksessa jossa voin huonosti, saattaa ne kutinat tulla siihen päälle.
Poista