chemicals

chemicals
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. toukokuuta 2016

Pikatervehdys

Moi. Toivottavasti ette ole jo unohtaneet mua ja mun blogia ihan täysin. On tullut pidettyä tässä vähän tahatonta blogilomaa. Ensimmäiset pari viikkoa mulla oli ihan totaalinen postausideoiden puute ja ajattelin, että noh annetaan aikaa ja kyllä niitä kohta alkaa ilmestyä. Ja nyt tää viimeiset puolitoistaviikkoa on ollu tosi hektisiä, eikä blogille ole juuri ollut aikaa.

Kiirettä on luonut se, että sain asunnon ja siitä varten on pitänyt hoitaa miljoona asiaa. Näyttö, vuokrasopparin kirjoittaminen, sähkösopimus, vakuutukset, koenukkuminen, tavaroiden osto jne jne. Huh. En oo vieläkään siis muuttanut, koska vasta tänään oltiin ostamassa tavaroita sinne ja huomenna ostostelu jatkuu. Kämppää on muutenkin joutunut hiljakseltaan kokeilemaan, että voiko siellä olla oireetta. Menin aluksi siivoilemaan kämppään neljäksi tunniksi ja pystyin ihan hyvin olemaan. Silmien kutinaa mulla oli aluks siellä, mutta ei juuri enää siivouksen jälkeen. Launtaina olin koenukkumassa ja sekin meni hyvin. Siis nyt vasta sen jälkeen on voinut yleensä päättää, että muutanko sinne toden teolla vai en. No päätös oli myönteinen, koska koenukkumiset ja muut meni hyvin. Se kämppä on viime vuonna rakennettu, joten siellä on jonkin verran materiaalien käryjä, varsinkin käytävissä ja asunnon vessassa. En kuitenkaan juuri ole oireillut niistä, onneksi. Se vessa nyt on vähän sellainen, että siellä en olisi kovin pitkää aikaa, koska sitten alkaa jo hieman keuhkoissa tuntumaan. Mutta näin yleensä ottaen melko hyvältä vaikuttaa. Hieman oon skeptinen muutenkin sen suhteen, että löytyiskö tällaiselle herkkikselle mistään täydellistä asuntoa, joka ei aiheuttais mitään oireiluja mistään. Tuonkin miinuksena on ne materiaalikäryt, mutta homeita en uskoisi siellä olevan.

Muutenkin mulla on mennyt hyvin viime aikoina :) Asunnon saanti on toki riemastuttanut ja muutenkin tuntuu, että oon pitkästä aikaa ollut ihan oikeasti onnellinen. Kämpän saannin lisäks mua on piristäneet uusiin ihmisiin tutustuminen, kaverien tapaaminen, nää ihanat kelit ja lenkkeily, varsinkin kauniin auringonlaskun aikana ja kevät. Siis miten fiiliksissä voi keväästä olla? :D Miten paljon virtaa saakaan siitä, kun päivällä on valoisaa ja aurinko paistaa. Niistä upeista auringonlaskuista on tullut myös napsittua kuvia ja tässä alla yksi kuva joka tuli napattua pari viikkoa sitten.




Huh. Miten kiva onkaan kirjoittaa vaihteeks positiivisista jutuista, eikä aina vaan negaa :D Välillä tuntuu just, että paljon tulee negatiivisista asioista kirjoiteltua tänne. Ehkä just siks, koska tän blogin aiheena on mun terveysasiat, eivätkä ne kovin hyvällä tolalla ole viimeisen parin vuoden aikana olleet. Kyllä mä nytkin oon tosi herkkä hajusteille, tänäänkin jouduin vetelemään piippua kaupassa, kun pesuaineet haisi. Mutta miten niin monet pienet asiat piristääkään ihmistä, vaikka ei niin terve olisikaan. Tässä huomaa taas sen, että miten paljon oma mielentila vaikuttaakaan omaan jaksamiseen ja oloon :) Toivotan teille erittäin hyvää viikkoa ja muistakaa nauttia pienistä asioista! :) 


tiistai 12. huhtikuuta 2016

Vinkki allergiseen nuhaan - nenäkannu

Tänään olisi vinkkiä tarjolla nuhanenille, jollainen olen itsekin. Mulla on nimittäin allerginen nuha ja käytän ympäri vuoden lääkitystä siihen. Lääkkeenä mulla on ollut kortisoninenäsuihkeita. Ne auttavat vaivaan hyvin, mutta sivuvaikutuksena nenä kuivaa, joka aiheuttaa tukkoisuutta. Eli oon tukossa, jos en käytä suihkeita, mutta jos käytän niin saatan myös olla tukossa. :D Oon saanut kumminkin avun tähän nenän kuivumiseen nenäkannusta. Käytän nenäkannua päivittäin ja oon saanut sillä ja suihkeilla tuon nenän tukkoisuuden kuriin. Lisäksi kannun säännöllinen käyttö on vähentänyt mun astmaoireita. Mulla aiheuttaa nimittäin tukkoinen nenä myös kurkun ärsytystä ja näin ollen lievää astmaoiretta. Kannattaa siis kokeilla kannua, jos on nenän tukkoisuutta tai astmaa. Nenäkannun avulla voi myös kuulemma helpottaa siitepölyoireita. Nenäkannu nimittäin huuhtoo epäpuhtauksia pois ja näin ollen siitepölyt ja muut pölyt saa pois ylähengitysteistä ehkäpä nopeammin, kuin oma keho ne poistaisi. Ajattelin, että voisin itsekin kokeilla tätä siten, että heti ulkona käynnin jälkeen käyttäisi kannua, jolloin epäpuhtaudet saisi heti pois nenästä. Nenäkannu voisi varmaan toimia samalla tavalla myös homeoireiden lievittäjänä, jos oireilee homeesta tukkoisuudella. Hieman harmitti jälkikäteen, kun en tajunnut kokeilla kannua viimeisenä kouluvuotena, kun olin koko ajan tukossa koulussa käynnin ja koulukirjojen takia.



Joidenkin mielestä on inhottavaa, että nenäkannua käyttäessä vettä menee nenään ja tule ''hukkumisen tunne''. Kyllä minunkin mielestä kannun käyttäminen oli aluksi vähän ällöttävää, mutta en toisaalta osannut silloin edes tehdä sitä oikein. En myöskään saanut ensimmäisillä kerroilla vettä tulemaan toiselta puolelta nenää, koska hengitin vahingossa nenän kautta, vaikka kannua käyttäessä pitää hengittää suun kautta. Tässä siis sellainen aloittelijan virhe, jota kannattaa välttää! :D Mutta nyt kun olen pitempään käyttänyt kannua, niin sen käyttö ei enää tunnu ällöttävältä, vaan se menee ihan rutiinilla. Jos nenä on jo auki ja hengittää suun kautta, niin ei tuota hukkumisen tunnetta edes tule ainakaan minulle. Kannattaa käyttää klooritonta vettä, koska ainakin minun mielestä tuntuu inhottavalle, jos ottaa hanasta suoraan vettä ja huuhtelee sillä. Paras olisi myös keittää vesi, niin vedestä ei tulisi epäpuhtauksia nenään. Lisäksi ulkomailla (lämpimissä maissa) vesi on pakko keittää, koska siellä elää joku inhottava aivonsyöjäbakteeri, jota ei saa päästää nenään.

En aikonut kirjoittaa tähän kannun käyttöohjeista, koska kannun mukana tulevassa paketissa on hyvät ohjeet. Jos kiinnostuit kannusta, niin niitä myydään ainakin apteekeissa.


sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Tulin vaan sanomaan pikaiset
pääsiäisterveiset. Mulla ei tänä vuonna ole suklaamunia, koska tajusin mennä kauppaan vasta eilen ja jämät oli vaan jäljellä. Hyvä minä. Mutta oli kyllä mahtava fiilis kun sai mennä karkkihyllylle ja oikeasti ostaa jotain :D Oon nimittäin pystynyt nyt syömään taas tavallista maitosuklaata. Se fiilis, kun puoli vuotta oot joutunut olemaan ilman suklaata ja sitten saat taas syödä sitä. On kyllä tullut kans syötyäkin sitten joka päivä :D

Tässä on mun pääsiäisnamit.
Suklaan syönnin ohessa mun pääsiäiseen on kuulunut sairastelua. Sitä on nimittäin saanut taas tuijotella kuumemittarin kohonneita lukemia jo kolmisen viikkoa. Ei kiva. Tää lämpö alkoi samaan aikaan, kun vähensin astmalääkitystä - liekö sillä jotain tekemistä asiaan? Nostin annoksen nyt sitten kokeilumielessä samalle tasolle kuin aiemmin, josko lämpö sitten laskisi. Toivotaan. On nimittäin aika uuvuttavaa kun koko ajan väsyttää lämpöilyn takia.

Mutta eipä mulla tän enempää asiaa, hyvää pääsiäistä kaikki!!!


sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Rokotuksista

Juteltiin tässä jonkin aikaa sitten sisäilma-altistuneiden kavereiden kanssa rokotuksista. Sepäs olikin aihe joka herätti melko lailla keskustelua :D Osa oli sitä mieltä, että ei ota mitään rokotteita, koska ei halua lisää p*skaa elimistöönsä. Toiset taas oli sitä mieltä, että tärkeät rokotukset, kuten jäykkäkouristus, otetaan, mutta vähemmän tarpeelliset, esim. influenssarokotteet, jätetään ottamatta. Ymmärrän kyllä molemmat näkökulmat asiaan, mutta itse kallistun ehkä enemmän tän jälkimmäisen näkökulman kannalle. En oo ottanut rokotteita moneen vuoteen, koska mitään rokotusta ei ole tarvinnut uusia. Influenssarokotteen tosin olisi voinut ottaa, mutta en ole halunnut ottaa sitä kertaakaan. En oo nähnyt sitä tarpeellisena, koska en oo erityisen flunssaherkkä. Lisäksi rokotus on kumminkin aina jonkinlainen rasitus keholle, joten en halua ottaa sitä "turhaankaan", koska voihan olla että en saa influenssaa kuitenkaan. Mulla on toki astma, eli se on sitten kyllä tosi ikävää, jos flunssa tulee, kun oot täysin tukossa ja henkikään ei kulje normaalisti. Mutta mielummin otan sen riskin, kuin rasitan elimistöäni rokotteella. Mutta mitä tulee niihin tärkeämpiin rokotteisiin, niin ne aion kyllä ottaa. Huomasin tässä, että mun jäykkäkouristusrokote ei ole enää voimassa, ja siihen oon menossa nyt tiistaina. Mikä ei kyllä innosta mua ollenkaan. :D Saatan nimittäin oireilla siitä rokotteesta, kun se sisältää esim. alumiinia. Mutta sitten taas, mielummin otan sen ja mahdolliset oireet siitä, kuin, että oon ottamatta ja saatan halvaantua, jos vaikka koira puree mua. Haittansa on toki kummallakin, mutta mä ainakin pohdin tätä asiaa siitä lähtökohdasta, että kumman haitta on suurempi.

Mutta mitä mieltä te ootte rokotteista? Yes or no?

Huomenna tulee sitten näin vähennät kemikaalialtistustasi -juttusarjan vinkki 2 😊


tiistai 5. tammikuuta 2016

Astman ja allergioiden ravitsemushoito

Heippa!

Tässä postauksessa mennään ainakin minun mielestäni erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen, nimittäin sairauksien hoitamiseen ruokavalion avulla. Käsittelen tässä postauksessa astman ja allergioiden ravitsemushoitoa. Syy miksi valitsin juuri nämä sairaudet käsiteltäväksi on se, että useita monikemikaaliyliherkkiä ja homeelle herkistyneitä vaivaavat myös nämä sairaudet. Niin myös minun kohdallani.

Uskon, että monia sairauksia voi helpottaa oikeanlaisen ravinnon avulla, vaikkakin uskon myös, että ravinto ei korvaa lääkkeiden käyttöä. Kannattaa siis kuunnella ensisijaisesti lääkärin neuvoja. Ravitsemushoitoa voi sitten käyttää lääketieteen tukihoitona.

Astmaa ehkäiseviä ruoka-aineita

1. C-vitamiinipitoiset ruoat 

C-vitamiinia sisältävät mm. mansikat, sitrushedelmät ja parsakaali. C-vitamiini estää histamiinin vapautumisen. Histamiini on kemiallinen yhdiste, joka aiheuttaa allergia- ja astmaoireita.

2. Kofeiinin lähteet 

Kofeiinia sisältävät esimerkiksi kahvi ja tee. Kahvi, tee ja muut kofeiinipitoiset juomat sisältävät kolmea astmaa lievittävää yhdistettä: kofeiinia, teofylliiniä ja teobromiinia. Erään tutkimuksen mukaan säännöllisesti kahvia juovilla oli 29 prosenttia vähemmän astmaoireita, kuin niillä, jotka eivät juoneet kahvia. Lisäksi tutkimuksissa on todettu kofeiinin tehoavan yhtä hyvin astmaan kuin teofylliinin, jota jotkin astmalääkkeet sisältävät. Kirjassa myös neuvotaan juomaan pari kolme kupillista kahvia, jos astmakohtaus yllättää, eikä avaavaa lääkettä ole mukana.

3. Sipulit, valkosipuli ja purjo 


Sipuleista löytyy tulehdusta lievittäviä yhdisteitä. Näitä ovat tiosulfinaatti, sepaeeni ja kversetiini.

4. Seleenipitoiset ruoat

Seleeni muodostaa yhdisteitä, jotka ehkäisevät hapettumista ja näin estävät vapaiden radikaalien toimintaa elimistössä. Vapaat radikaalit saattavat aiheuttaa astmaa. Seleeniä saa mm. kaloista, parapähkinöistä ja naudanlihasta.

5. B6-vitamiinia sisältävät ruoat


B6-vitamiinin puute liittyy tulehdukseen, ja jotkin astmalääkkeet voivat vähentää tämän vitamiiinin tasoja. B6-vitamiinia sisältävät mm. viljat, banaani, liha, kala ja maitovalmisteet.

6. Rasvaiset kalat, kuten lohi  



Rasvaiset kalat saattavat auttaa rasitusastman hallinnassa. Kalojen sisältämät omega-3-rasvahapot lievittävät keuhkojen tulehdusta ja vähentävät kudosvaurioita astmakohtauksen jälkeen. Eräässä tutkimuksessa annettiin kahdellekymmenelle huippu-urheilijalle joko kalaöljyvalmistetta tai lumelääkettä, joka sisälsi oliiviöljyä. Niillä, jotka olivat aikaisemmin oireilleet rasitusastmalla ja söivät testin aikana kalaöljyä, todettiin 80 prosentin parannus oireissa.

7. Magnesium

Astmaatikoilla on usein magnesiumin puutetta ja tutkimusten mukaan magnesium voi parantaa keuhkojen toimintakykyä. Lähes kaikki ruoat sisältävät magnesiumia. Paljon magnesiumia sisältäviä ruokia ovat kaakao, pähkinät ja siemenet. Magnesiumia on myös mm. viljoissa, lihassa ja kananmunassa.

8. E-vitamiinipitoiset ruoat

E-vitamiinipitoiset ruoat ehkäisevät astmaa.
Harvard School of Health tutki 77 000 naista ja tutkimuksessa todettiin, että niillä naisilla, joiden ruokavalioon sisältyi eniten e-vitamiinia, oli pienin riski sairastua astmaan. Lisäksi toisessa ranskalaisessa tutkimuksessa tutkittiin 68 000 naista ja saatiin selville, että vähiten astmaa oli niillä henkilöillä, jotka söivät eniten vihreitä lehtivihanneksia, porkkanoita ja tomaatteja. Nämä vihannekset sisältävät runsaasti e-vitamiinia.

Allergiaa ehkäiseviä ruoka-aineita

1. C-vitamiini

C-vitamiini ehkäisee astman lisäksi allergiaoireita.

2. Jogurtti ja maitohappobakteerivalmisteet 

Jogurtti sisältää luonnollisia maitohappobakteereita. Tästähän on ollut jo pitempään puhetta, mutta tosiaan maitohappobakteerit saattavat auttaa allergioiden hoidossa. Esimerkiksi vuonna 1997 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että Lactobacillus GG maitohappobakteetit olivat hyödyllinen hoitokeino lehmänmaito-ongelmaisille ja ihottumaisille vauvoille.


3. Kversetiini

Kversetiini on flavonoidi, joka estää histamiinin eritystä allergisen reaktion aikana. Kversetiini vähentää myös leukotrieenien tuotantoa, jotka aiheuttavat mm. astmakohtauksia ja muuta tulehdustilaa. Kversetiiniä saa ainakin omenoista, teestä, sipuleista ja inkivääristä.


4. Kamomillatee ja vihreä tee

Kamomillatee ja vihreä tee sisältävät useita allergiaa ehkäiseviä yhdisteitä. Molemmat teet sisältävät kversetiiniä ja linoleenihappoa, jotka saattavat torjua allergisia reaktioita. Vihreä tee sisältää lisäksi apigeniinia, joka toimii antihistamiinin tavoin.

Lähde: James A. Duke - Parantavien ruokien opas

torstai 10. joulukuuta 2015

Ravintolisiä homesairastuneelle

Mulla on ollut vähän epäonnea niiden lupailemieni postausten kanssa. Nimittäin laina-aika toiseen postaukseen tarvitsemastani kirjasta meni umpeen ja nyt joudun odottelemaan, että saan kirjan taas lainaan. Ja toisen postauksen kanssa nettilinkki ei pelitä. Kestää siis vielä jonkin aikaa, että saan ne kasaan.

Oon viime aikoina lueskellut ravintolisistä, joiden pitäisi auttaa vähentämään homeiden vaikutusta elimistössä ja ajattelin jakaa saamani tiedon myös täällä. Suunnittelin kokeilevani jotain homeiden vaikutusta vähentävää ravintolisää, koska sellaista en ole vielä kokeillut (vaikka melkein kaikki muut purnukat jo löytyvätkin :D). Nyt on kokeiluun menossa pakuritee.

1. Pakurikääpä (engl. reishi)

Sienillä on antibakteerisia ominaisuuksia, jotka voivat auttaa taltuttamaan monia tauteja. Erityisesti pakurikäävällä on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Homesairastuneiden kohdalla seuraavat ovat tärkeimpiä. Pakurikääpä auttaa elimistöä puhdistumaan nopeuttamalla maksan uudistumisprosessia. Lisäksi se poistaa maksaan kuormittuneita haitallisia aineita. Pakurikääpä ehkäisee myös tulehdusta ja allergiaa. Pakurikääpä nimittäin estää histamiinin vapautumista, mikä ehkäisee allergiaoireiden syntymistä. Lisäksi pakuri sisältää immuniteettia lisäävää ainesosaa.

Pakurikääpää on saatavilla mm. teenä, kahvina ja jauheena. Pidempiaikainen käyttö (1-2 kk) saaattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä, huimausta ja nenäverenvuotoa. Kannattaa siis käyttää vain lyhyitä aikoja kerrallaan.

2. Valkosipuli

Valkosipulilla on sieniä tappavaa vaikutusta. Valkosipuli tehoaa mm. hiivasieneen ja aspergillus-homeisiin. Valkosipuli tehoaa myös bakteereihin ja parasiitteihin.




3. Vihreä tee

Vihreän teen sisältämä antioksidantti ECGC vähentää joidenkin mykotoksiinien myrkyllisyyttä. Mykotoksiinit tarkoittavat solumyrkkyjä, joita mm. osa homeista tuottavat. Lisäksi vihreä tee sisältää runsaasti antioksidantteja, mitkä edistävät elimistön puolustautumista haitallisia aineita vastaan.



4. D-vitamiini

D-vitamiini auttaa sekä hoitamaan, että ehkäisemään homeallergiaa. Tutkimuksissa on todettu, että D-vitamiini vähentää homeallergiaa aiheuttavan proteiinin määrää ja lisää toleranssia kontrolloivien proteiinien määrää. Lisäksi alhaisemmat D-vitamiinitasot lisäävät allergiaa. Tutkimusten mukaan alhaisemmat D-vitamiinitasot ovat yhteydessä kohonneisiin igE ja eosinofiilien tasoon, joiden avulla mitataan allergiaa. D-vitamiini säätelee myös antibakteeristen proteiinien määrää.

5. C-vitamiini

C-vitamiini on antioksidantti ja se toimii myös antihistamiinin tavoin. Suuremmat annokset C-vitamiinia (1000-2000 mg päivässä) saattavat vaikuttaa vähentämällä histamiinien syntymistä. C-vitamiinin on todettu vähentävän myös urheillessa ilmeneviä astmakohtauksia.

Näiden lisäksi Pau d'arco vaikutti lupaavalta koska myös sillä on sieniä tappavia ominaisuuksia. Lueskellessani huomasin kuitenkin, että sen turvallisuudesta ei ole takeita, minkä takia ei tuntunut hyvältä suositella sitä täällä.

Ja haluankin myös sanoa, että

HUOM! Noudata lisäravinteita käyttäessäsi valmistajan ohjeita ja tarkista soveltuvuus itsellesi/lääkkeittesi kanssa ennen tuotteen käyttöä. 


Lähteet

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2013/09/23/garlic-health-benefits.aspx

http://www.thehealthsite.com/fitness/health-benefits-of-vitamin-c-sh214/

http:/www.medicalmushrooms.net

https://www.organicfacts.net/health-benefits/other/reishi-mushrooms.html


tiistai 17. marraskuuta 2015

Allergiat askarruttavat

Oon huomannut viime aikoina monien ruoka-aineiden aiheuttavan mulle outoja oireita. Kurkku saattaa tuntua syönnin jälkeen hieman turvonneelta toiselta puolelta tai se voi tulla kipeäksi. Oon pohtinut, että onko tämä allergiaa? Kyllähän sitä tietää olevansa allerginen, jos huulet tai kurkku kutiavat, tulee ihottumaa tai joitain muita selviä oireita. Mun oireet eivät kuitenkaan ole näin selviä allergiaoireita. Oon joutunut kuitenkin jättämään paljon ruokia pois allergia-epäilyn takia. Pois jätettyjä ruoka-aineita ovat mm. viljat, osa hedelmistä ja vihanneksista ja pähkinät ja siemenet. Epäilyksen alaisena ovat myös rypsiöljy ja kananmuna.

Mun ruokavalio on ollut viime aikoina aika rajoittunut tän asian takia. Etenkin viljojen poisjättämisen takia on saanut aikalailla soveltaa ruokavalion kanssa. Oon sit korvannut viljatuotteita mm. itse tehdyillä perunarieskoilla, joissa ei ole käytetty yhtään viljaa. Lisäksi oon käyttänyt paljon riisiä esimerkiksi riisinuudelin ja riisipuuron muodossa.

Koska oon joutunut muuttamaan ruokavaliotani näin paljon niin koen, että asiaa täytyy selvitellä enemmän. Varasin lääkärinajan tähän asiaan liittyen ja se on huomenna. Toivottavasti siis asiat selviävät silloin :) Aion pyytää laajoja allergiatutkimuksia otettavaksi, koska ne ovat todellakin tarpeelliset tässä tilanteessa.

Sinäänsä ei ole hirveän yllättävää, jos mulle tulee ruoka-aineallergioita tai                          -yliherkkyyksiä, koska oon herkistynyt kemikaaleille. Oon lukenut, että MCS-sairastuneilla allergiat ja yliherkkyydet ovat yleisiä. Mulla ei vaan oo pitkiin aikoihin ollut juuri muita allergioita, kuin siitepölyallergia. Oon voinut tosi pitkään syödä lähes mitä haluan, poissulkien osa pähkinöistä ja kiivi. Siks tää onkin jotenkin tosi hämmentävää. Miks yhtäkkiä alan herkistyä ihan kaikelle? Varmasti homealtistus on tähänkin jollain tapaa syyllinen. Luulisin että elimistön sietokyky pettää ensin kemikaaleille ja homeille ja sen jälkeen myös muille jutuille.

Mulla on ollut nyt viimeaikoina oikein postausinnostus päällä :D Johtuu varmaan osin siitä, että en oo voinut juuri ulkoilla ulkohomeiden takia. Lähes joka kerta kun meen ulos saan astmakohtauksen :/ Toivottavasti tulis kunnolla lunta ja pian kans, niin pääsis taas ulkoilee.


Tulossa on postausta astman ja allergioiden ravitsemushoidosta sekä ruoan haitallisista kemikaaleista. Pysy siis kuulolla :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Raskaita päiviä ja sisäilmaohjelma

Viime viikkoina oon kyllä ollut kestämiskykyni äärirajoilla. Oon ollut minut sairastuttaneesta koulusta poissa jo lähes vuoden ja silti myönteistä kehitystä terveydentilassa ei ole juuri ollut. Tässä syksyn mittaan mun terveydentila on tuntunut menevän vaan huonompaan päin. Mulla oli ne karmeet tukkoisuusviikot, jotka onneksi tuntuu nyt olevan takanapäin. Lisäksi musta tuntuu että oon käynyt vaan entistä herkemmäksi homeille, ja ehkä myös hajusteille. Nimittäin viime aikoina jopa osa hajustamattomista tuotteista on aiheuttanut mulle hengenahdistusta. Oon myös reagoinut useita kertoja homeelle tässä syksyn aikana. Jouduin lopettamaan kuntosalilla käynnin kun salireissun jälkeen huomasin oireilevani mun laukusta, joka oli ollut kuntosalin pukkarissa, jossa haisi todella oudolle. Toisen kerran sain melko pahat hengenahdistusoireet luultavasti takistani, joka oli ollut mun päällä Anttilassa. En edes ymmärrä, miten voin yhtäkkiä reagoida jollekkin Anttilalle, kun aikaisemmin oon käynyt siellä ihan ongelmitta. Tää terveydentilan huonontuminen ahdistaa mua, kun en edes tiedä miksi mun terveys on nyt huonompi. Ja kun ei tiedä miksi, on myös aika vaikeaa tehdä asialle mitään. Ajattelin nyt kuitenkin yrittää vähentää entisestään mun kehon kemikaalikuormaa mm. syömällä enemmän luomua ja käyttämällä siivotessa aina hanskoja. Lisäksi harkitsen pesuaineiden vaihtamista luomupesuaineisiin. En voi juuri muuten kemikaalien käyttöä karsiakaan, koska käytän todella vähän kemikaaleja. Ainoat käyttämäni kemikaalit ovat hammastahna, shampoo, käsisaippua, pesuneste vartalolle ja tiskiaine. Toivottavasti tää kemikaalien karsiminen auttais ees vähän.

Koska oon oireillut viime aikoina, oon joutunut pesemään myös paljon pyykkiä ja siivoamaan, mikä on käy kyllä hermojen päälle. Nimittäin riittää että ihan aavistuksen verran on mennyt homepölyä johonkin tavaraan tai huoneeseen ja alan oireilla. Riippuu tosin siitä minkä paikan homepöly on kyseessä. Toisille paikoille en reagoi yhtä pahasti kuin toisille. Oman ongelmansa tähän lisää se, että asun vanhempien luona, jotka eivät aina ymmärrä esimerkiksi miksi joku vaate täytyy taas pestä ja joudun aina väittelemään niiden kanssa tällaisista asioista. Se taas stressaa, eikä lisästressiä todellakaan tarvittais, kun tää sairastuminen aiheuttaa sitä muutenkin ihan tarpeeksi. Oonkin alkanut tässä pohtimaan, että mulle voisi olla parempi asua yksin, jolloin kukaan ei marmattais tällaisista asioista.

Tänään oli myös huippupäivä. Pari sukulaista oli meillä kylässä ja he asuvat hometalossa. No eikö sitten toinen näistä henkilöistä päätä käydä minun huoneessa. Olin saada kohtauksen siinä vaiheessa, koska en kestä enää yhtään yötä jolloin oon tukossa ja sen takia en voi nukkua. Kun he olivat lähteneet siivosin huoneeni, vaikka siellä oli vastikään siivottu. Mutta täytyy sanoa, että kävin kyllä taas hermoromahduksen partaalla tän asian takia. Mua rasittaa niin paljon se, että koko ajan täytyy olla siivoamassa ja pesemässä vaan siks ettei oireile. Mietin usein sitä, kuinka monimutkaista tää elämä on ja kadehdin niitä ihmisiä, jotka ovat terveitä. Kaikilla ihmisillä on toki omat murheensa ja ongelmansa, mutta usein tuntuu siltä, että tää homesairastuminen on kyllä pahimmasta päästä niitä.

Mutta siihen sisäilmaohjelmaan. Nimittäin maanantaina tuli dokumentti Kanarialinnut, joka kertoo sisäilmasairastuneiden ihmisten elämästä. Suosittelen kaikkia katsomaan tuon dokumentin. Dokumentti on katsottavissa vielä ainakin yle areenassa. http://areena.yle.fi/1-2855486

Täytyy kyllä sanoa tuosta dokumentista sen verran, että muutamaa asiaa olisi voinut mielestäni kuvata tarkemmin. Esimerkiksi siitä, että minkälaisia oireita homeisessa paikassa voi saada olisi voitu kertoa enemmän ja siitä ei myöskään kerrottu, että kuinka herkästi homeisista tavaroista voi oireilla. Sen sijaan yhteiskunnasta eristäytymistä kuvattiin ja rahaongelmia taidettiin myös sivuta, mikä oli hyvä asia.


torstai 14. toukokuuta 2015

Kuulumisia

Enpä oo hirveesti tänne blogiin kirjotellut tässä viime aikoina. On pitänyt vähän kiirettä ku oon tehnyt viimeisiä koulutehtäviä. Nyt kaikki on kuitenkin ready ja valmistun kohta :) Sitten on enemmän aikaa kirjoitella blogiin.

Valmistuminen on kyl tosi helpotus mulle. Vaikka opiskelin viimeiset puoli vuotta etänä, niin mun on silti pitänyt käyttää koulun kirjoja ja sain niistä oireita. Nyt voin palauttaa ne kaikki kirjastoon, siivota täällä ja sit täällä pitäis olla ihan homeetonta. Saas nähä helpottaako astmaoireetkin sitten.

Mutta muuten mun terveydentila on aika samanlainen kun aiemmin. Tosin pahin vaihehan mulla oli silloin, kun olin koulussa ja pari kuukautta sen jälkeen. Tällä hetkellä tilanne on vähän parempi kuin silloin. Viime aikoina mulla on ollut vähemmän lämpöilyä. Astmaoireita mulla on edelleen, mutta ei niin paljon kuin pahimmassa sairastumisvaiheessa. Astmaoireita on toki aiheuttanut ne koulun kirjat, joten toivottavasti nyt helpottais kun saan ne kaikki pois täältä.

Oon viime aikoina pohtinut aika paljon mun tulevaisuudensuunnitelmia. Ajattelin aikaisemmin, että hakisin töihin, mutta mua mietityttää edelleen, että oonko tarpeeksi terve menemään. Nimittäin astma ei oo mulla täydellisesti hallinnassa ja hengenahdistusta on usein. Oon miettinyt, että pitäisin pari kuukautta vapaata ja hakisin töihin sitten sen jälkeen. Oon ajatellut hakea osa-aikatyötä, koska kokoaikaiseen työhön en ole mielestäni tarpeeksi terve. Opiskeluakaan en oo täysin sulkenut pois, mutta jos meen opiskelemaan niin se pitäisi hoitaa etäopiskeluna. Se tuo vähän haastetta sopivan koulun löytämiseen. Muutenkin menisin mieluummin töihin, kuin opiskelemaan, jos vaan sopiva työpaikka löytyisi. Mun ainut työkokemushan on harjoittelu ja tykkäsin kyllä silloin tosi paljon olla töissä. Muutenkin viime vuosina on saanut tehdä niitä koulutehtäviä jo ihan tarpeeks mun mielestä :D

Mutta saas nähä, mihin tämän jälkeen suuntaan.

Ainiin, kävin tässä yks päivä mun koululla, ja en edes saanut mitään hirveitä oireita. Eli se teoria, että kun välttelee homeisia paikkoja/muita oireita aiheuttavia tekijöitä näyttäis ainakin mun kohdalla pitävän paikkansa. Etukäteen olin pelännyt, että taasko mulle tulee viikon kestävä lämpöily, mutta ei onneks tullutkaan.

P.S. Kiireiden lisäks oon kärsinyt aika täydellisestä bloggausideoiden puutteesta. Eli ehottakaas, mikä olis sellainen aihe, josta haluaisitte kuulla lisää :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Better days

Oon kärsinyt syksystä lähtien päivittäisestä hengenahdistuksesta, mikä on rajoittanut mun elämää melko lailla. Viime aikoina oon kuitenkin alkanut tuntea oloni paremmaks, eikä henkeen ole ottanut enää niin usein. Varmaankin ensimmäinen asia, mikä auttoi tuohon oli se, että koko talo siivottiin ja kaikki vaatteet ja muut tavarat mitkä mulla oli ollut koulussa pestiin kuumassa. Jotkin vaatteet aiheutti mulle aiemmin hengenahdistusta, mutta ton pesun jälkeen ei enää. Varmaan niissä oli homeitiöitä tai sitten oli pesty yhdellä pesuaineella, josta tuli mulle myös oireita.

Toinen juttu oli se, kun kävin lääkärissä tässä vähän aikaa sitten ja hän ehdotti mun aamuisen hengenahdistuksen syyksi närästystä. Noh jätin sitten aamukahvin pois, ja hemmetti - en saa enää hirveetä yskänkohtausta aamuisin.

Eli joo, mun tilanne alkaa näyttää paljon paremmalta kun aiemmin. Aikaisemmin ajattelin, että valmistumisen jälkeen yritän vaan parannella itteeni, mutta nyt alkaa oikeesti näyttää siltä, että voisinkin hakea töihin. Jätinkin tässä yhden työhakemuksen tänään, katotaan tärppääkö :) On mulla toki edelleenkin MCS, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta välttelemällä kaikkia oireita aiheuttavia juttuja työnteko olisi varmaan mahdollista mulle. On mulla kemikaaliherkkyydenkin kanssa tapahtunu parantumista, mutta aika minimaalista sellaista. Oon nimittäin huomannut, että kestän nykyään hajuvesiä paremmin kuin aikaisemmin. Meillä kävi jonkin aikaa sitten vieraita, joilla yhdellä oli tosi vahva hajuvesi, ja kestin jopa aika hyvin olla siinä hajussa. Aikaisemmin olisin varmaan joutunut poistumaan tilasta, mutta nyt kestin aika hyvin. En myöskään saa enää yhtä helposti hengenahdistusta uusista vaatteista, kuin aikaisemmin ja jos ahdistusta tulee niin se on lievempää kuin aiemmin.

Mutta joo, kyllä tällaiset terveydentilan paranemiset luo aika lailla tulevaisuususkoa :) mulle on tosi iso askel jo se, että yleensä tuntuu siltä, että työnteko vois onnistua. MCS:n kanssa saa nähdä, että tapahtuuko paranemista vai ei. Mutta ehkä joku päivä voin taas käyttää meikkiä, ostaa vaatteita ongelmitta, kestää toisten hajuvesiä, käyttää lakkaa, värjätä hiukset, lakata kynnet jne jne jne lista on pitkä. Yks päivä näin jopa unta siitä, että laitoin kynsilakkaa ja sitten olin että ''jeee, mulle ei tullu oireita''. Ehkä joku päivä. Mutta joo, ei lakata unelmoimasta ;)