chemicals

chemicals
Näytetään tekstit, joissa on tunniste altistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste altistus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. toukokuuta 2016

Pikatervehdys

Moi. Toivottavasti ette ole jo unohtaneet mua ja mun blogia ihan täysin. On tullut pidettyä tässä vähän tahatonta blogilomaa. Ensimmäiset pari viikkoa mulla oli ihan totaalinen postausideoiden puute ja ajattelin, että noh annetaan aikaa ja kyllä niitä kohta alkaa ilmestyä. Ja nyt tää viimeiset puolitoistaviikkoa on ollu tosi hektisiä, eikä blogille ole juuri ollut aikaa.

Kiirettä on luonut se, että sain asunnon ja siitä varten on pitänyt hoitaa miljoona asiaa. Näyttö, vuokrasopparin kirjoittaminen, sähkösopimus, vakuutukset, koenukkuminen, tavaroiden osto jne jne. Huh. En oo vieläkään siis muuttanut, koska vasta tänään oltiin ostamassa tavaroita sinne ja huomenna ostostelu jatkuu. Kämppää on muutenkin joutunut hiljakseltaan kokeilemaan, että voiko siellä olla oireetta. Menin aluksi siivoilemaan kämppään neljäksi tunniksi ja pystyin ihan hyvin olemaan. Silmien kutinaa mulla oli aluks siellä, mutta ei juuri enää siivouksen jälkeen. Launtaina olin koenukkumassa ja sekin meni hyvin. Siis nyt vasta sen jälkeen on voinut yleensä päättää, että muutanko sinne toden teolla vai en. No päätös oli myönteinen, koska koenukkumiset ja muut meni hyvin. Se kämppä on viime vuonna rakennettu, joten siellä on jonkin verran materiaalien käryjä, varsinkin käytävissä ja asunnon vessassa. En kuitenkaan juuri ole oireillut niistä, onneksi. Se vessa nyt on vähän sellainen, että siellä en olisi kovin pitkää aikaa, koska sitten alkaa jo hieman keuhkoissa tuntumaan. Mutta näin yleensä ottaen melko hyvältä vaikuttaa. Hieman oon skeptinen muutenkin sen suhteen, että löytyiskö tällaiselle herkkikselle mistään täydellistä asuntoa, joka ei aiheuttais mitään oireiluja mistään. Tuonkin miinuksena on ne materiaalikäryt, mutta homeita en uskoisi siellä olevan.

Muutenkin mulla on mennyt hyvin viime aikoina :) Asunnon saanti on toki riemastuttanut ja muutenkin tuntuu, että oon pitkästä aikaa ollut ihan oikeasti onnellinen. Kämpän saannin lisäks mua on piristäneet uusiin ihmisiin tutustuminen, kaverien tapaaminen, nää ihanat kelit ja lenkkeily, varsinkin kauniin auringonlaskun aikana ja kevät. Siis miten fiiliksissä voi keväästä olla? :D Miten paljon virtaa saakaan siitä, kun päivällä on valoisaa ja aurinko paistaa. Niistä upeista auringonlaskuista on tullut myös napsittua kuvia ja tässä alla yksi kuva joka tuli napattua pari viikkoa sitten.




Huh. Miten kiva onkaan kirjoittaa vaihteeks positiivisista jutuista, eikä aina vaan negaa :D Välillä tuntuu just, että paljon tulee negatiivisista asioista kirjoiteltua tänne. Ehkä just siks, koska tän blogin aiheena on mun terveysasiat, eivätkä ne kovin hyvällä tolalla ole viimeisen parin vuoden aikana olleet. Kyllä mä nytkin oon tosi herkkä hajusteille, tänäänkin jouduin vetelemään piippua kaupassa, kun pesuaineet haisi. Mutta miten niin monet pienet asiat piristääkään ihmistä, vaikka ei niin terve olisikaan. Tässä huomaa taas sen, että miten paljon oma mielentila vaikuttaakaan omaan jaksamiseen ja oloon :) Toivotan teille erittäin hyvää viikkoa ja muistakaa nauttia pienistä asioista! :) 


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Miten meni lääkärissä?

Kävin tosiaan tällä viikolla lääkärissä lämpöilyn takia. Lääkäri oli sisätautilääkäri ja mulla oli toiveet korkealla, josko tämä lääkäri osaisi auttaa. Mutta täytyy sanoa, että petyin pahemman kerran. Lääkäri ei edes kuunnellut minua kunnolla, kun yritin selittää, että vaikka tää lämpöily ei olisikaan luonteeltaan vakavaa, niin se haittaa mun elämää todella paljon. Ei häntä tuntunut kiinnostavan hirveästi ja hän sanoi vain, että jos kilpirauhasarvoissa ei näy mitään, niin mitään ei voida tehdä. Kysyin häneltä mielipidettä aikaisemmin otetuista kilpirauhasarvoista ja hänen mielestään toinen arvo oli hieman korkea. Nyt mulla on lähetteeellä kaikki kolme kilpirauhasarvoa, joista yhtä ei ole otettu aikaisemmin. Saa siis nähdä näkyykö niissä jotain.

Olin lääkärin jälkeen kyllä todella pettynyt siihen mitä hän sanoi. Rehellisesti sanottuna alkoi jopa vähän itkettää. Harmittaa niin paljon, että oon kärsinyt tosta lämpöilystä jo vuosia ja kun yritän saada asiaan jotain selvyyttä menemällä koulutetumman lääkärin pakeille, niin sielläkin saan vain oireiden vähättelyä osakseni. Huoh. Kaiken lisäksi lämpö nousi taas tuon lääkärissäkäynnin jälkeen ja on edelleenkin koholla. Varmaan jotain homeongelmia siinäkin paikassa.

Näitä lukemia on saanut taas katella.


Noh jotain hyvää siinäkin päivässä oli. Nimittäin se, että löysin kirpparilta pari paitaa :D Ja uskaltauduin menemään kirpparille pitkän ajan jälkeen. Välillä oon ollut niin herkkä, että en oo uskaltanut mennä ollenkaan.

Kämppäasia on myös hieman edennyt. Mulle tarjottiin yhtä kämppää, joka on 2014 valmistunut. Kävin kattomassa sitä ja siellä oli kyllä joku outo haju, mutta veikkaan että rakennusmateriaalit haisevat. Vähän mietityttää se, että reagoiko astma niihin hajuihin, mutta näytön aikana en ainakaan oireillut millään tavalla. En tiedä vielä mitä teen asunnon kanssa, mutta viikonlopun aikana mun tulee tehdä päätös siitä. Mua pohdituttaa aikalailla se, että jos siellä on rakennusmateriaalien hajuja niin parantaisiko vai pahentaisiko ko. kämppä mun terveydentilaa. En suoraan sanottuna tiedä. Tokihan senkin  vois ottaa vuokralle ja mennä sinne ensiksi siivoilemaan ja tuulettamaan ja katsoa tuleeko oireita. Jos ei tule niin pidentäisi kämpässäoloaikaa aina hiljalleen enemmän ja veisi tavarat vasta, jos oireita ei tule.

Mutta täytyy pohtia. Hyvää viikonloppua lukijat :)

torstai 18. helmikuuta 2016

Outoja oloja

Oon tässä eilisestä lähtien kummastellut, että mikähän nyt on kun väsyttää ja on aika kummallinen olo muutenkin. Nyt joku varmaan siellä miettii, että flunssa tulossa, mutta enpä tiiä. Mulla on flunssia yleensä tosi harvoin, ehkä tyyliin parin vuoden välein. Siis, jos jotakin hyvää tässä terveydessä vois sanoa olevan niin juurikin tuon asian :D En oo usein flunssassa, mutta kaikkee muuta terveysongelmaa sitten onkin ihan riittämiin. Epäilisin muuten, että joku homeoire tämäkin, mutta en oo tietääkseni käyny missään homepaikoissa. Eilen olin kyllä keskustassa yhdessä paikassa, mutta ei siitäkään seurannut sen kummempia oloja tällä kertaa. Kotona voi tosin olla vähän homepölyä, täytyy täällä siivoilla tässä joku päivä, josko siitä johtuis tämä olo. Lämpöäkään mulla ei nyt tietääkseni ole, joten tuskin siitäkään johtuu.

Viimeaikoina mun terveys on muutenkin ollut vähän niin ja näin. Toisaalta oon oireillut vähän vähemmän tietyille jutuille ja sitten toisaalta saanut kuumetta siitä, kun oon käynyt keskustassa (!). Toi on nimittäin ihan uutta mulle. On mulla monena kertana ollut  väsynyt ja kuumeinen olo keskustareissun jälkeen, mutta vasta nyt tajusin oikeasti mitata, että nostaako se sitä lämpöä vai ei. Nostihan se: 37,5. Nyt oon sitten miettimässä, että mikähän paikka siellä sitä aiheuttaa :D Mutta täytyy vaan tehdä kokeiluja sillä lailla, että käyn eri paikoissa yhdessä kerrallaan niin siinähän se selviää. 

Kerroin täällä silloin jokin aika sitten niistä mun allergiaoireiluista. Mun kurkku siis tulee kipeäksi monista ruoista ja saattaa tuntua hieman turvonneelta ruoan jälkee. Niin ajattelin nyt kertoa siitä, kun kävin lääkärissä tuosta asiasta. Lääkäri määräsi mulle sellasen allergiatestin, jossa oli ruoka-aineita, jotka aiheuttaa usein allergiaa. Siinä oli mm. kananmuna, soija, kala, vehnä, maito ja maapähkinä. Outoa kyllä sain kaikista negatiivisen tuloksen, mutta ainakaan viljoja en pysty syömään enkä pähkinöitä. Kysyin sitten, että kuinka luotettava toi testi on ja lääkärin mukaan se on suuntaa-antava. Mutta hänen mielestään tulos osoitti kuitenkin sen, että allergiasta ei ole kyse. Keskusteltiin sitten siitä, että voiko noi oireet tulla närästyksestä ja sovittiin, että kokeilisin närästyslääkettä ja sitten noita ruokia, että aiheuttaako ne sitten samoja oireita. Noh, en oo tätä testiä vielä tehnyt, koska en hirveesti innostunut taas uudesta lääkkeestä niiden entisten lisäksi, mutta täytyy varmaan silti pakottautua tekemään tuo testi jossain vaiheessa. Ei nimittäin ole kivaa, kun joutuu rajoittamaan syömisiään melko paljon. En syö tällä hetkellä mm. viljaa, tavallista suklaata, joitakin hedelmiä, joitakin mausteita jne jne. Ärsyttävää. Varsinkin harmittaa kun ei saa fazerin sinistä! Se on nimittäin saatava aina silloin tällöin :D Nyt ei ole tosin onnistunut :(

Epäilen itse, että toi oireilu johtuu ruoan homejäämistä. Nimittäin monet ruoat, joita en voi syödä on juuri sellaisia, missä saattaa olla homejäämiä. Viljat ainakin ja tee ovat sellaisia, joissa voi olla niitä ja joita mä en pysty syömään. Ja oireilen kanssa sitruunahapolle (joka muodostetaan homesienten avulla ja näin sisältää takuuvarmasti hometta) samoilla oireilla. Eli varmaankin täytyis vaan saada kroppaa puhdistettua jotenkin, jotta se ei sitten reagoisi noin herkästi kaikkeen. Oon yrittänyt myös etsiä uutta kämppää, jotta voisin elää täysin homepölyttömässä ympäristössä ja saada siten terveyttä paremmaksi. 

Tulipas tästä pitkä postaus :D Mutta meikä lähtee nyt vähän siivoamaan, koska se on kuitenkin pakko tehdä oli outoa oloa tahi ei. Toivottelen teille hyvät viikonloput jo vähän näin etukäteen :) 

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Rokotuksista

Juteltiin tässä jonkin aikaa sitten sisäilma-altistuneiden kavereiden kanssa rokotuksista. Sepäs olikin aihe joka herätti melko lailla keskustelua :D Osa oli sitä mieltä, että ei ota mitään rokotteita, koska ei halua lisää p*skaa elimistöönsä. Toiset taas oli sitä mieltä, että tärkeät rokotukset, kuten jäykkäkouristus, otetaan, mutta vähemmän tarpeelliset, esim. influenssarokotteet, jätetään ottamatta. Ymmärrän kyllä molemmat näkökulmat asiaan, mutta itse kallistun ehkä enemmän tän jälkimmäisen näkökulman kannalle. En oo ottanut rokotteita moneen vuoteen, koska mitään rokotusta ei ole tarvinnut uusia. Influenssarokotteen tosin olisi voinut ottaa, mutta en ole halunnut ottaa sitä kertaakaan. En oo nähnyt sitä tarpeellisena, koska en oo erityisen flunssaherkkä. Lisäksi rokotus on kumminkin aina jonkinlainen rasitus keholle, joten en halua ottaa sitä "turhaankaan", koska voihan olla että en saa influenssaa kuitenkaan. Mulla on toki astma, eli se on sitten kyllä tosi ikävää, jos flunssa tulee, kun oot täysin tukossa ja henkikään ei kulje normaalisti. Mutta mielummin otan sen riskin, kuin rasitan elimistöäni rokotteella. Mutta mitä tulee niihin tärkeämpiin rokotteisiin, niin ne aion kyllä ottaa. Huomasin tässä, että mun jäykkäkouristusrokote ei ole enää voimassa, ja siihen oon menossa nyt tiistaina. Mikä ei kyllä innosta mua ollenkaan. :D Saatan nimittäin oireilla siitä rokotteesta, kun se sisältää esim. alumiinia. Mutta sitten taas, mielummin otan sen ja mahdolliset oireet siitä, kuin, että oon ottamatta ja saatan halvaantua, jos vaikka koira puree mua. Haittansa on toki kummallakin, mutta mä ainakin pohdin tätä asiaa siitä lähtökohdasta, että kumman haitta on suurempi.

Mutta mitä mieltä te ootte rokotteista? Yes or no?

Huomenna tulee sitten näin vähennät kemikaalialtistustasi -juttusarjan vinkki 2 😊


torstai 31. joulukuuta 2015

Mun vuosi 2015

Mun vuosi 2015 on sisältänyt monia aika vaikeita juttuja. Kevät oli aika haastava, kun opinnot täytyi saattaa loppuun, vaikka oireilin jatkuvasti koulukirjoista. Syksyllä mun oireilu paheni jostakin syystä aika paljonkin. Oireilin vaan entistä herkemmin kaikelle. Lisäksi tän vuoden aikana mun pitkäaikainen parisuhde päättyi.

Vuoteen on sisältynyt toki myös positiivisiakin juttuja. Oon tavannut uusia ystäviä, jotka ovat ymmärtäneet mun homeoireilua ja tukeneet mua, kun on ollut vaikeeta. Valmistuin koulusta, vaikka tiukkaa teki. Lisäksi tähän vuoden loppuun on sisältynyt myös monia positiivisia juttuja. Viime aikoina oon oireillut vähemmän. Oireita aiheuttanut takki saatiin pestyä (kuulostaa ehkä hassulta, mut tääkin on iso juttu mulle :D) siten, että en enää oireile siitä. Oon saanut uuden koneen, jota pystyn käyttämään. Pitkään aikaan en myöskään pystynyt käymään lenkillä, koska oireilin jostain, mutta nyt viimeisen viikon aikana oon pystynyt käymään. Onneksi. Kuinka hyvältä tuntuukaan käydä lenkillä, käyttää tietokonetta ja tehdä muita juttuja, mitä et oo hetkeen pystynyt tekemään. Pieniä juttuja, mutta silti niin tärkeitä. 

Koska tää vuosi on ollut aika haastava, niin oon innolla aloittamassa uutta vuotta. Toivottavasti tää vuosi olisi vähän helpompi :) Asetin itselleni ehkä ensimmäistä kertaa uuden vuoden tavoitteen. Nimittäin sen, että yritän tehdä tästä vuodesta paremman, kuin edellisen. Tän sairauden takia tulee tosi paljon vaan oltua kotona. Ja ihan siitä syystä, että kotona voin olla oireetta ja ne paikat, joissa tiedän, että voin olla on melko rajalliset. Sen takia tää elämä osaa olla välillä tosi tylsää ja haluan uudeksivuodeksi enemmän sisältöä tähän elämään. En oo vielä päättänyt, miten aion tähän tavoitteeseen päästä, mutta esim koulutus, työ, opiskelu tai joku uusi harrastus vois ajaa asian. Hauskanpitoa vois myös olla enemmän ihan vaikka baari-iltojen muodossa :D Ja vaikka oireilen herkästi erinäisissä paikoissa, niin ehkä pitäis vaan silti rohkeammin kokeilla eri paikkoja. Tietäispähän sitten ainakin useammista paikoista voiko niissä olla vai ei. 

Mutta toivotan teille lukijoille hyvää uuttavuotta ja toivotaan, että tämä vuosi on meille kaikille hyvä vuosi!!!!




sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Ärsyttäviä juttuja ja kuulumisia

Mua ärsyttää. Nimittäin tää oireilen koko maailmalle -meininki, mikä mulla on ollut käynnissä viime aikoina. Aika usein harmittaa se, että miks pitää oireilla kaikesta aina niin herkästi. Esimerkiksi mun uusi kone saapui ja oireilin siitä laatikosta. Kiva juttu. Oireilen myös ulkoilmasta. Mukavaa. Ja nyt oireilen myös ilmeisesti jostain jutusta mun huoneessa. Tosi mahtavaa. Joskus mietin että eikö tää oireilu voi ikinä loppua tai edes helpottaa vähäsen. Nimittäin ärsyttää olla näin herkkä kaikelle. Kyllä mä kestäisin sen ihan hyvin, että oireilisin taloille ja siitepölylle, mutta se, että oireilee kaikille tavaroillekin alkaa jo käydä luonnon päälle. Mun toiveena onkin ollut jo pitkään se, että joku viisas mies/nainen kehittäis sellasen superpillerin, jonka syömällä tulis täysin terveeks. :D Sitä odotellessa.

Huomenna mulla alkaa yks koulutus ja vähän jänskättää, että minkälainen sisäilma paikassa on ja pystynkö olemaan siellä. En nimittäin ole käynyt ko. paikassa koskaan aikaisemmin, enkä edes tiedä mikä talo on kyseessä. Noh, huomenna se selviää. Sain nyt myös mun uuden koneen ja en ainakaan ensimmäisellä käyttökerralla saanut siitä mitään sen suurempia oireita, joten voipi olla, että se pidetään. Toi kone on tablettitietokone ja siinä ei ole mitään tuuletusaukkoja, mikä on tosi hyvä juttu. Nimittäin silloin sinne sisään ei ole voinut mennä eikä voi mennä samalla lailla homepölyä, kuin tavalliseen tietokoneeseen.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Epäluotettava bloggaaja täällä hei

Epäluotettava bloggaaja täällä hei. Nimittäin enkö juuri ollut ilmaissut aikeeni postata 1-2 kertaa viikossa ja edellisellä viikolla postauksia tuli silti nolla. Hups. Syynä tähän taitaa olla se, että muhun on iskenyt tällä kertaa ihan kunnolla urheiluinnostus. Oon ollut joka päivä joogaamassa tai tekemässä lihaskuntoo ja tein mulle jopa viikottaisen kunto-ohjelman! Intressit ovat siis tällä hetkellä olleet vähän muissa asioissa. Lisäksi suunnittelemani pari postausta ovat niin aikaavieviä, että niitä ei ihan hetkessä raapaista kokoon. Tulossa kuitenkin ovat. Toivottavasti jaksatte kuitenkin lueskella blogiani, vaikka välillä blogin postaukset viipyvät.

Mua on ihmetyttänyt viime aikoina se, että usein ulos lähtiessäni mua alkaa ottamaan henkeen. Epäilyksen alaisena ovat nyt siis mun talvitakki ja yhdet vaatteet, jotka laitoin nyt 90 asteen pesuun. Toivottavasti ahdistus lakkaa nyt tuon pesun jälkeen. Normaalisti pesen siis kaikki vaatteet 60 asteessa, mikä on toiminut mulla tähän mennessä ihan hyvin. Luin kuitenkin nyt Evirasta, että homeet kuolevat 70-80 asteen lämpötilassa. Eli 60 asteen pesu ei välttämättä ihan riitä. Mulle sattuu aina välillä tällaista, että mietin miksi jossain tilanteessa mua aina ottaa henkeen. Esimerkiksi tässä syksyllä ihmettelin just tätä samaa, et miks mua aina ahdistaa kun lähen jonnekin. Noh, silloinkin oli takki syypää oireiluun, tällä kertaa nahkatakki. Olin pitänyt kyseistä takkia mun kuntosalilla, jossa oli omituinen haju. Täytyy vaan nyt toivoa, että pesut auttavat vaatteille, kun en oikein uusiakaan voi ostaa kemikaalien takia.




lauantai 14. marraskuuta 2015

Työnhakua ja positiivisia asioita

Moikka kaikki!

Joskus sitä sattuu ja tapahtuu tämänkin ihmisen elämässä. Mulla on nimittäin ollut tässä vähän työpaikkoja vireillä ja olisin päässyt muutamaan paikkaan. Jouduin kuitenkin pohtimaan erinäisiä asioita, pääasiassa sitä, minkälainen sisäilma paikassa on ja ovatko palkka ja työnkuva ok. Yhden paikan jouduin jättämään väliin huonon sisäilman takia. Tää paikka oli keskustassa, tosi vanhassa talossa (ehkä 60-luvun?). No menin haastatteluun tähän paikkaan ja totesin, että ei. Enhän mä täällä voi työskennellä. Kerrostalon käytävässä haisi jo ihan hirveelle, sisätilat oli vähän paremmat, mutta oireilin. Kauheen väsynyt olo oli haastattelun ajan, silmiä kutitti ja ulos tullessani huomasin et kurkku tuntui jotenkin kipeältä ja vähän turvonneelta. Huh.

No tän toisen paikan jouduin jättämään välistä sen takia, että palkka oli tosi huono ja muutenkin työsuhteen ehdot olivat tosi epäilyttävät. Sisäilma paikassa oli kai ihan ok, en ainakaan oireillut. Kolmas paikka olis ollut hyvä, työnkuva oli ok ja myytävät tuotteet mieluisia. Paikan sisäilma jäi kuitenkin mietityttämään. Paikassa oli hieman outo haju, ja yksi sisäilmasairastunut tuttavani sanoi oireilevansa kyseisen paikan alakerrassa. Pohdin tätä asiaa tosi pitkään, et olisiko tää paikka kokeilemisen väärti, mutta loppujen lopuksi en ottanutkaan paikkaa vastaan. Tuntuu vaan vähän siltä, että tällä hetkellä ei oo paras hetki mulle kokeilla mitään uusia paikkoja. Tää syksy on ollut aika paha näiden oireiluiden osalta. Oon vaan jotenkin onnistunut tulemaan entistä herkemmäks homeille, mikä on tosi ikävää. Ajattelin, että parempi kokeilla työntekoa sitten, kun tilanne on vähän parempi. Ja muutenkin turvallisempi paikka olisi sellainen, jossa käyn usein ja tiedän, että käynnin jälkeen vaatteita ei tarvitse pestä, eikä kotona siivota. Tästä työpaikasta en tiennyt etukäteen paljoa. Olin käynyt siellä muutaman kerran aikaisemmin.

Mutta jos ei jotain negatiivista, niin jotain positiivistakin. Nimittäin kävin muutama päivä sitten kahdessa vaatekaupassa ilman, että sain hengenahdistusta :D Jollekin toiselle tää on ehkä ihan tavallista, mutta mulle ei. Olin viime aikoina vältellyt vaatekauppoja, koska niissä on todella vahvat kemikaalikäryt, ja koska oon entisestään herkistynyt monille asioille. Mutta oli positiivista huomata vaihteeks asioita, joita VOI tehdä, sen sijaan, että mitä ei voi. Tää innosti mua ajattelemaan asioita, mitä VOIN tehdä ja mitkä asiat on hyvin mun elämässä.

1. Voin olla kotona oireetta
2. Voin lukea kirjoja e-kirjoina
3. Voin käydä kaupungilla
4. Voin ulkoilla ja harrastaa liikuntaa
5. Voin ostaa vaatteita kirpputorilta ja asusteita vaatekaupasta (tääkin on mulle iso juttu, koska muoti on lähellä sydäntä)...

...ja niin edelleen. Mitä asioita te voitte edelleen tehdä altistumisesta huolimatta? 




Blogi on ollut myös paljon mietinnän alla viimeaikoina. Oon suunnitellut mm. muuttavani nimeä ja ulkoasua. Homma on kuitenkin vielä suunnitteluvaiheessa. Katsotaan siis mitä tapahtuu :) Mullahan ei siis tällä hetkellä ole konetta, joten se vähän rajoittaa. Esimerkiksi ulkoasua on vaikeaa muuttaa kännykällä :D Me yritettiin hankkia mulle kone tässä vähän aikaa sitten, se oli Toshiba, mutta oireilin siitä. Muuten oli kyllä nopea ja hyvä kone. Nyt on siis vähän pohdinnan alla, että mikä kone voisi olla hyvä mulle.

Pohdin myös, että mikä olisi sellainen hyvä postaustahti. Tähän mennessähän oon postaillu vähän miten sattuu, joskus kuukauden välein ja joillakin viikoilla useammankin kerran. Tää on varmaan lukijoille aika hämmentävää (?), minkä takia päätin, et jatkossa teen postauksia kerran tai kaksi viikossa.


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Raskaita päiviä ja sisäilmaohjelma

Viime viikkoina oon kyllä ollut kestämiskykyni äärirajoilla. Oon ollut minut sairastuttaneesta koulusta poissa jo lähes vuoden ja silti myönteistä kehitystä terveydentilassa ei ole juuri ollut. Tässä syksyn mittaan mun terveydentila on tuntunut menevän vaan huonompaan päin. Mulla oli ne karmeet tukkoisuusviikot, jotka onneksi tuntuu nyt olevan takanapäin. Lisäksi musta tuntuu että oon käynyt vaan entistä herkemmäksi homeille, ja ehkä myös hajusteille. Nimittäin viime aikoina jopa osa hajustamattomista tuotteista on aiheuttanut mulle hengenahdistusta. Oon myös reagoinut useita kertoja homeelle tässä syksyn aikana. Jouduin lopettamaan kuntosalilla käynnin kun salireissun jälkeen huomasin oireilevani mun laukusta, joka oli ollut kuntosalin pukkarissa, jossa haisi todella oudolle. Toisen kerran sain melko pahat hengenahdistusoireet luultavasti takistani, joka oli ollut mun päällä Anttilassa. En edes ymmärrä, miten voin yhtäkkiä reagoida jollekkin Anttilalle, kun aikaisemmin oon käynyt siellä ihan ongelmitta. Tää terveydentilan huonontuminen ahdistaa mua, kun en edes tiedä miksi mun terveys on nyt huonompi. Ja kun ei tiedä miksi, on myös aika vaikeaa tehdä asialle mitään. Ajattelin nyt kuitenkin yrittää vähentää entisestään mun kehon kemikaalikuormaa mm. syömällä enemmän luomua ja käyttämällä siivotessa aina hanskoja. Lisäksi harkitsen pesuaineiden vaihtamista luomupesuaineisiin. En voi juuri muuten kemikaalien käyttöä karsiakaan, koska käytän todella vähän kemikaaleja. Ainoat käyttämäni kemikaalit ovat hammastahna, shampoo, käsisaippua, pesuneste vartalolle ja tiskiaine. Toivottavasti tää kemikaalien karsiminen auttais ees vähän.

Koska oon oireillut viime aikoina, oon joutunut pesemään myös paljon pyykkiä ja siivoamaan, mikä on käy kyllä hermojen päälle. Nimittäin riittää että ihan aavistuksen verran on mennyt homepölyä johonkin tavaraan tai huoneeseen ja alan oireilla. Riippuu tosin siitä minkä paikan homepöly on kyseessä. Toisille paikoille en reagoi yhtä pahasti kuin toisille. Oman ongelmansa tähän lisää se, että asun vanhempien luona, jotka eivät aina ymmärrä esimerkiksi miksi joku vaate täytyy taas pestä ja joudun aina väittelemään niiden kanssa tällaisista asioista. Se taas stressaa, eikä lisästressiä todellakaan tarvittais, kun tää sairastuminen aiheuttaa sitä muutenkin ihan tarpeeksi. Oonkin alkanut tässä pohtimaan, että mulle voisi olla parempi asua yksin, jolloin kukaan ei marmattais tällaisista asioista.

Tänään oli myös huippupäivä. Pari sukulaista oli meillä kylässä ja he asuvat hometalossa. No eikö sitten toinen näistä henkilöistä päätä käydä minun huoneessa. Olin saada kohtauksen siinä vaiheessa, koska en kestä enää yhtään yötä jolloin oon tukossa ja sen takia en voi nukkua. Kun he olivat lähteneet siivosin huoneeni, vaikka siellä oli vastikään siivottu. Mutta täytyy sanoa, että kävin kyllä taas hermoromahduksen partaalla tän asian takia. Mua rasittaa niin paljon se, että koko ajan täytyy olla siivoamassa ja pesemässä vaan siks ettei oireile. Mietin usein sitä, kuinka monimutkaista tää elämä on ja kadehdin niitä ihmisiä, jotka ovat terveitä. Kaikilla ihmisillä on toki omat murheensa ja ongelmansa, mutta usein tuntuu siltä, että tää homesairastuminen on kyllä pahimmasta päästä niitä.

Mutta siihen sisäilmaohjelmaan. Nimittäin maanantaina tuli dokumentti Kanarialinnut, joka kertoo sisäilmasairastuneiden ihmisten elämästä. Suosittelen kaikkia katsomaan tuon dokumentin. Dokumentti on katsottavissa vielä ainakin yle areenassa. http://areena.yle.fi/1-2855486

Täytyy kyllä sanoa tuosta dokumentista sen verran, että muutamaa asiaa olisi voinut mielestäni kuvata tarkemmin. Esimerkiksi siitä, että minkälaisia oireita homeisessa paikassa voi saada olisi voitu kertoa enemmän ja siitä ei myöskään kerrottu, että kuinka herkästi homeisista tavaroista voi oireilla. Sen sijaan yhteiskunnasta eristäytymistä kuvattiin ja rahaongelmia taidettiin myös sivuta, mikä oli hyvä asia.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Huhhuijaa

Onpas ollu melkoset pari viikkoa tässä. Nimittäin näiden oireilujen osalta. Pari viikkoa olin aivan tukossa ilman mitään syytä ja sitten kun tukkoisuus saatiin jotenkin kuntoon nenäkannun ja avamys-nenäsuihkeen avulla on lämpö vedellyt viikon ajan lukemissa 37,5. Taas vaihteeksi. Mullahan on siis kaks viikkoa kuukaudesta lämpö koholla siten, että tunnen oloni vähintäänkin väsyneeksi tai jopa kipeäksi. Että joo. Ei ole helppoa tää altistuneen arki. Kun olin tukossa sen kaks viikkoo niin en pystynyt oikein kotoakaan juuri poistumaan, kun ei ollu varma kulkeeko henki. Sehän tässä on tosi kivaa kun on astma niin tukkoisuus pahentaa myös astmaoireilua. Tuli myös nukuttua tosi huonosti monena yönä kun oli vaan niin tukossa. Tuli kyllä huomattua kuinka paljon niin pieni juttu kun nenän toiminta vaikuttaa omaan oloon. Mutta huh! Onneksi ne karmeet tukkoisuusviikot on nyt takanapäin. Kyllä tän lämpöilyn mielummin kestää kun tukkoisuuden.

Täytyy sanoa kyllä että nenäkannu on ihan loistava keksintö! Suosittelen. Nimittäin mulla pelkkä nenäsuihke ei ratkaissut asiaa, koska se ilmeisesti kuivattaa limakalvoja, jotka sitten alkavat erittää limaa. Nenäkannun avulla saa sitten kosteutettua nenän limakalvoja. Mulla on toiminut tosi hyvin nenäsuihkeen ja nenäkannun yhdistelmä.

Mutta kyllä mua välillä ihmetyttää nää oireilut. Olin ihan tukossa ilman mitään syytä ja tää lämpöily mulla jatkuu myös edelleen huolimatta siitä altistunko vai en. Lääkärin mielestä tän lämpöilyn on aikaansaanut home, ja elimistö ei ole vielä ehtinyt palautua homealtistuksesta, vaikka oon ollut siitä homekoulusta poissa jo yli puoli vuotta. Täytyy vaan toivoa, että jossain vaiheessa kaikki oireilu helpottaa. Oon kuullut, että homealtistumisesta palautumiseen voi helposti mennä vuosi tai vuosia, riippuen kuinka pahasti on altistunut. Tukkoisuuden syyksi oon epäillyt ulkohomeita. En oo kyllä aikaisemmin oireillut niille, eikä netti juuri osannut kertoa aiheesta, joten arvailujen varaan jää. Haluaisinkin kysyä nyt teiltä lukijoilta, että oireiletteko itse ulkohomeista, milloin oireet alkavat ja millaisia oireita teillä on?

Tuli tossa pahimpien oireilujen aikaan heivattua myös muutamia juttuja pois mun jo askeettisesta huoneesta ja nyt täytyy mennä ostamaan muutamia juttuja. Hankintalistalla on esimerkiksi uusi tuoli. Ja lisäksi mun täytyy hankkia se uusi läppäri, josta en oireile. Kalliiks tulee kun näin herkkä kaikelle ;P Mutta eipä sille juuri mahda mitään.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja toivottavasti voitte paremmin kuin minä oon voinut tässä parin viikon aikana :D


tiistai 11. elokuuta 2015

Kuulumisia

Moikka!

On tullu pidettyä tässä vähän tahatonta blogilomaa. Nimittäin huomasin, että oireilen meidän tietokoneista, joten oon aika tehokkaasti vältellyt niitä tässä parisen kuukautta. Joka kerta kun käytän niitä meen tukkoon. Ei kiva. Ilmeisesti jotain homepölyä on mennyt kummankin koneen sisälle. Toisen koneen sisään on kyllä varmasti mennyt, koska oon käyttänyt sitä opinnäytettä ja muita raportteja tehdessä eli koulun kirjojen yhteydessä. Mutta en kyllä ymmärrä miten se toinenkin kone aiheuttaa mulle oireita. Outoa. Suunnitelmissa olisikin ostaa uusi kone, tosin siihen pitää vielä säästää rahaa, että saan sen hankittua. Tätä postausta teenkin nyt kännykällä sen uuden koneen uupuessa. Mutta blogi ei oo suinkaan unohtunut multa ja aion edelleenkin jatkaa bloggausta.

Mutta mitäs muuten. Mua on viime aikoina aika paljon ärsyttänyt tää homesairastuminen. Rasittavaa kun jokaiseen uuteen paikkaan mennessä pitää pelätä sitä, että tulee astmaoireita tai muuten huono olo. Olin jo ehtinyt unohtaa miltä kunnon altistuminen tuntuu, kunnes käytiin yhden kaverin kanssa vähän kirpparireissulla, ja käytiin yhdessä pienessä kirpputorissa Seppälässä, jossa en ollut aiemmin käynyt. No huomasin kyllä heti, että sisäilma on huono ja todennäköisesti hometta, koska siellä haisi sellaiselle vanhalle talolle. Jos olisin ollut järkevä niin olisin kääntynyt takaisin heti ovella. 10 min oleskelun jälkeen rupes ihan julmetusti väsyttämään ja tuli tosi outo olo. Vähän otti myös henkeen. Ton jälkeen jotenkin tajusin, että enhän mä vieläkään mikään terve ole. Tota ennen en ollut ollut kunnon altistuksessa pitkään aikaan, joten olin jo unohtanut miltä se tuntuu. Myöskin harmittaa se tietokoneen puuttuminen. Ja se, että en voi enää lainata kirjastosta kirjoja. Mutta pitäis kai ajatella positiivisesti, että mulla on kuitenkin koti, jossa voin olla, ystäviä, perhe ja ei terveyskään loppujen lopuks oo niin huono kun se voisi olla. Esimerkiksi pystyn kuitenkin  lähtemään kotoa, mitä kaikki homesairaat tai muuten sairastuneet ei välttämättä voi tehdä. Mutta käy se silti luonnon päälle tällainen sairastuminen. Siitä on kaks vuotta kun kunnolla sairastuin homeista, mut tuntuu, että siitä olis jo ihmisikä aikaa. On sen täytynyt olla mahtavaa, kun on voinut ostaa vaatteita ja mennä joka paikkaan tarviimatta pelätä oireita. Mut ei sitä silloin osannut arvostaa, kun noi oli ihan perustavanlaatuisia juttuja. Joten arvostakaa te, joilla on vielä tuo vapaus :) Myöskin mua harmittaa, että oon jo ollu yli puoli vuotta pois homeisista paikoista, mutta terveys ei oo silti juuri parantunut. Mutta täytyy nyt odotella. Homeiden ja muiden myrkkyjen poistuminen elimistöstä vie kuitenkin aikaa.

Mutta mitäs mulle muuten kuuluukaan. Oon yrittänyt hakea töitä tässä, koska opinnot on nyt suoritettu. Oon jättänyt kymmenisen hakemusta ja päässy pari kertaa haastatteluun, mutta en oo vielä saanut mitään paikkaa. Täytyy siis edelleen jatkaa työnhakua, ja toivoa että hyvä työ löytyis puhtaasta rakennuksesta. Onneks kuitenkin niitäkin on olemassa :D Oon myös pohtinut sitä, että mitä niissä tapauksissa tehdään, jos ottaa jonkun työn ja huomaa, että työpaikalla on sisäilmaongelmia. Selvitin vähän asiaa ja ilmeisesti pitäis saada lääkärin todistus, jossa kerrotaan että oireet johtuu ko. paikasta ja sinne ei saa enää mennä. Käytännössä tällasta todistusta voi olla kuitenkin vaikeaa saada, koska suurin osa lääkäreistä ei tiedä homeasioista mitään. Jos todistusta ei ole eli ns. pätevä syy puuttuu, napsahtaa karenssia. Ei ole siis helppoa tää homesairastuneen työnhaku. Tosin tällä hetkellä asun vanhempien luona, joten oon ajatellut, että otan jonkun työn, jos saan. Jos karenssi tulee, niin sit se tulee. Jossain vaiheessa mun täytyy kuitenkin mennä töihin tai opiskelemaan, niin ihan yhtä hyvä aika on yrittää sitä nyt kuin myöhemmin ja oikeastaan nyt on parempikin aika, koska rahaongelmia ei ole, kun ei tarvii maksaa vuokria ja muita laskuja.

Mun terveys ei oo nyt ollut ihan hirveen hyvä. Oon ollut jatkuvasti tukossa syystä X. Vois olla siitepölyn syytä. Homeita täällä ei ainakaan pitäis olla kun on joka paikka putsattu niin perusteellisesti. Oon menossa kuitenkin homeista tietävän lääkärin vastaanotolle ens viikolla, katsotaan osaako se auttaa. Aion myös pyytää todistusta home- ja kemikaaliyliherkkyydestä, jotta voin sitä sit näyttää jos aion hakea johonkin kouluun etäopiskelemaan tai jos saan oireita jossain työpaikassa.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Miten sairastuin


Olin ollut monta vuotta homekouluissa. Edelliset kouluni, ala-aste, yläaste ja lukio, kaikki olivat enemmän tai vähemmän homeisia. Ala-asteella ja lukiossa en saanut homeoireita. Ehkä niissä homeongelmat olivat vähäisiä tai en ollut vielä altistunut paljoa, jotta oireita olisi tullut. Yläaste olikin sitten toinen juttu. Yläasteella minulla oli jatkuvasti päänsärkyä, lämpöilyä ja väsymystä. Myöhemmin sieltä löydettiinkin monta homelajia. Oireeni olivat kuitenkin lähinnä ärsytysoireita, eli pysyvää haittaa ei noista vuosista ollut.

Lukion jälkeen hain ammattikorkeakouluun ja sain heti paikan toivomastani koulusta. Opintoni aloitin syksyllä 2011. Noin kuukausi koulun aloittamisen jälkeen tunsin oloni kipeäksi. Kuumemittari näytti 37,4, mutta muita oireita ei ollut. Mietin, että mikäs nyt on vialla. Flunssako on iskenyt? Mutta ei, kyllähän flunssassa olisi muitakin oireita, pohdin. Aloin epäillä, että koulussa on homeongelma, koska oireet alkoivat selvästi heti koulun aloittamisen jälkeen.

Kävin monissa tutkimuksissa. Mitään syytä oireilleni ei selvinnyt. Tämä vahvisti epäilyjäni siitä, että oireiluni johtui homeesta. Tämän jälkeen lämpöily jatkui ajoittain. Koko aikaa sitä ei kuitenkaan ollut.  

Jonkin ajan kuluttua istuin koulumme auditoriossa. Meillä oli luento. Yhtäkkiä minusta alkoi tuntua siltä, että en pysty hengittämään. Kurkkua kuristi pahasti. Olin aluksi kauhuissani, koska en ollut kokenut mitään vastaavaa ikinä ennen. Hetken päästä totesin kuitenkin, että vaikka henkeä ahdistaa, niin ilma tuntuu kulkevan kuitenkin melko hyvin. Jonkin ajan päästä tunne meni ohi. Vaikka en ymmärtänyt sitä silloin, niin nyt ymmärrän, että olin saanut ensimmäisen astmakohtaukseni.

Astmakohtaukset jatkuivat. Aluksi sain hengenahdistusta vain koululla, myöhemmin myös muissa paikoissa. Hakeuduin taas tutkimuksiin. Aluksi en saanut astmadiagnoosia, koska PEF-arvot eivät nousseet otettuani avaavaa lääkettä. Sain kuitenkin astmalääkkeet: tulehdusta hoitavan lääkkeen ja avaavan. Sain myöhemmin, vuonna 2014 kesällä, astmadiagnoosin. Vaikka keuhkoni eivät juuri reagoi avaavaan lääkkeeseen, PEF-arvoni olivat nousseet huomattavasti aloitettuani tulehdusta hoitavan lääkkeen. Tämä riitti astmadiagnoosin saamiseen.

Kaikista oireistani huolimatta jatkoin silti koulun käymistä. Ajattelin, että oireet lähtevät pois kun valmistun, enkä oleskele enää koulun tiloissa. Olin väärässä.

Samaan aikaan kun aloin saada astmakohtauksia aloin herkistymään tuoksuille. Hajuvedet ja voimakkaan tuoksuiset hiuslakat saivat lähteä, koska ne aiheuttivat minulle hengenahdistusta. Noin vuosi myöhemmin, loppuvuonna 2013, kemikaaliherkistyminen jatkui. Aluksi lähtivät piilolinssit, en enää sietänyt niitä. Seuraavaksi meikkituotteet, sain niistä hengenahdistusta. Seuraavana ongelmia tuli sovittaessani vaatteita kaupassa. Sain myös niistä hengenahdistusta. Kaikki oireiluni kemikaaleille oli pääasiassa hengenahdistusta. Kuitenkin jonkin aikaa ostin vaatteita joka tapauksessa. Sovitin vaatteet kaupassa ja menin heti kotiin suihkuun sen jälkeen, jolloin ahdistus helpotti. Ajattelin, että en minä voi luopua meikkien lisäksi enää vaatteiden ostamisestakin.

Tässä vaiheessa olin todella ihmeissäni. En ymmärtänyt, että minkä takia sain kemikaaleista hengenahdistusta, koska eiväthän pelkät kemikaalit aiheuta normaalisti hengenahdistusta, vaan tuoksut ja muut altisteet kuten pöly ja allergeenit. Puhuin asiasta hieman lääkärinkin kanssa, eikä kukaan kertonut minulle, mistä on kyse. Netistä löysin kuitenkin vastauksen. MCS (multiple chemical sensitivity) eli monikemikaaliyliherkkyys. Oireeni tuntuivat passaavan tähän sairauteen täysin. Minulle selvisi myös, että MCS voi kehittyä, jos oleskelee pitemmän aikaa homeisessa rakennuksessa. Olin saanut kysymyksiini vastauksen.
Syksyllä 2014 yritin edelleen jatkaa opiskelujani koulussa. Muutaman kuukauden päästä päätin kuitenkin toisin, koska minulla oli jatkuvasti astmakohtauksia. Lisäksi joka kerta koulussa olon jälkeen astmaoireeni pahenivat muutamaksi päiväksi, mikä vaikeutti elämääni huomattavasti. Kärsin myös edelleen lämpöilystä, mitä oli silloin koko ajan. Aloin myös tuntea itseni enemmän ja enemmän väsyneeksi. Etenkin heti koululla olon jälkeiset tunnit olin hyvin väsynyt. Päätin, että nyt tämä saa riittää. En voinut mennä enää kouluun ja kärsiä monta päivää astmaoireista. Päätin, että terveyttäni en uhraa enää yhtään enempää.

Nyt eletään helmikuuta 2015. Olen edelleen kemikaaleille herkkä. Edellä mainittujen lisäksi olen joutunut jättämään pois muutamia tuotteita. En voi myöskään ostaa enää kaupan vaatteita, koska vaikka ne pesisi moneen kertaan, niin ne tuntuvat aiheuttavan minulle hengenahdistusta. Poikkeuksen tekevät luomupuuvillaiset vaatteet, niistä olen löytänyt joitakin minulle sopivia. Kirpputorivaatteetkaan eivät tahdo minulle sopia, koska ne on usein pesty hajusteellisella pesuaineella, eikä haju lähde helposti pois. Tällä hetkellä opiskelen edelleen ammattikorkeakoulussa, mutta etäopiskeluna. Nyt kun olen lopettanut koulussa käynnin, lämpö on alkanut hieman laskea. Silti minulla on hengenahdistusta lähes joka päivä. Melkein joka kerta, kun olen sopinut jotain menoa, joudun miettimään, että pystynkö lähtemään kotoa hengenahdistuksen takia. Minulla on myös jatkuvaa väsymystä. Kemikaaliherkkyyden takia joudun välttelemään monia asioita: vaatteiden ostoa, meikkejä, hajuvesiä ja hajustettuja tuotteita jne. Minun pitää myös olla tarkkana jos ostan mm. laukun, kengät, kalusteita tai koriste-esineitä, että onko niissä voimakas muovin tai maalin haju, koska ne aiheuttavat minulle oireita. Saatan saada hengenahdistusta myös muiden käyttämistä hajuvesistä tai muista tuoksuvista asioista. Kun minun pitää ostaa jokin uusi hygieniatuote tai kosmetiikkatuote (meikkejä en kuitenkaan pysty käyttämään), saatan joutua ostamaan monta erilaista, ennen kuin löytyy tuote, jolle en reagoi. Ostan pääasiassa Allergia- ja astmaliiton hyväksymiä tuotteita, koska niistä löytyy useimmiten minulle sopivia tuotteita. Käyttämäni kemikaalikuorma on vähentynyt huomattavasti, pakon sanelemana. Aikaisemmin kaadoin päälleni lähes kaikki hius- ja meikkituotteet mitä markkinoilta löytyy.

Tässä on kuvat käyttämistäni kosmetiikka- ja hygieniatuotteista ennen ja jälkeen altistumisen. Kuvassa on siis tuotteet, joita käytin päivittäin.

                                   Ennen....


                                   ...ja jälkeen.
Hieman ehkä eroa noissa, koska monia tuotteita on joutunut jättämään pois tai vaihtamaan.

Lisäksi tulevaisuuden suunnitelmani ovat pahasti auki. Työelämään en pysty ainakaan tällä hetkellä menemään sairauden takia. Lisäopiskelutkin ovat melko lailla pois suljettu, koska en pysty menemään enää homeisiin rakennuksiin.

Lisäksi minä en ole edes pahin esimerkki MCS-sairastuneesta. Osa heistä on niin herkkiä, että he saavat anafylaktisen reaktion kemikaaleista, eivätkä tämän takia voi poistua kotoaan. He joutuvat elämään hyvin eristettyä elämää. Lisäksi monet kokevat taloudellisia ongelmia, koska eivät voi olla mukana työelämässä sairastumisen takia. Jos minullakin on jo ongelmia tämän sairauden takia, vaikka pystyn kuitenkin lähtemään kotoa, niin minkälainen tilanne on heillä, joiden tilanne on vielä pahempi.

Kaikki nämä ongelmat vain sen takia, että en tiennyt, että kemikaaleille voi herkistyä homealtistumisen takia. En myös tiennyt että tällaista sairautta (MCS) on olemassakaan. Jos olisin tiennyt, olisin lopettanut koulussa käymisen heti homeoireiden alettua. MCS on Suomessa todella huonosti tunnettu aihe. Ulkomailla tämä sairaus tunnetaan paremmin. Haluankin tällä kirjoituksella jakaa tietoa tästä sairaudesta ja sanoa kaikille, että ÄLKÄÄ ALTISTUKO. On pakko olla jokin toinen keino hoitaa opiskelut, työt jne., kuin se, että terveys uhrataan ja työkyky menetetään. Lisäksi tämä sairaus VOI TULLA KENELLE TAHANSA, joka säännöllisesti altistaa itseään homeille. Hengitysliiton mukaan noin puolelle homealtistuneista tulee jatkossa monikemikaaliyliherkkyys. Osa ihmisistä, joiden kanssa olen jutellut ovat sanoneet, että ''ei ne homeet minuun vaikuta.'' Tekisi mieli melkein nauraa tuollaisille kommenteille. Joo voihan olla, että ne ei kaikkiin vaikuta yhtä lailla, mutta haluatko silti ottaa riskiä? Lisäksi uskon kyllä, että jokainen joka tarpeeksi pitkän aikaa on altistunut homeille, alkaa saada erinäisiä terveysongelmia, koska homeiden erittämät aineet ovat myrkkyjä. Esimerkiksi alkoholi on myös myrkky ja isoina annoksina ja pitkään käytettynä sekin tuottaa terveysongelmia.

MCS TAUDINKUVA

- Oireet ilmenevät toistuvasti kemikaalialtistuksen jälkeen.
 - Oireita aiheuttavat kemikaalimäärät ovat pieniä ja valtaväestö ei saa oireita näin pienistä määristä.

- Oireita voivat olla mm. hengitysvaikeudet, väsymys, päänsärky, huimaus, pahoinvointi, ihottuma ja vatsan  toiminnan häiriöt.
- Oireita aiheuttavat kemikaalit moninaiset, riippuu yksilöstä, mille on herkistynyt. Oireita voivat aiheuttaa mm. hajuvedet, liikenteen päästöt, kosmetiikka- ja hygieniatuotteet, tupakansavu, uudet huonekalut, ruoan lisäaineet. Oireet aiheutuvat pääasiassa petrokemian tuotteista ja niiden johdannaisista.

- Oireiden alullepanijana on useimmiten jokin suuri lyhytaikainen kemikaalialtistus tai pieni, mutta pitkäaikainen. Näitä voivat olla esimerkiksi homerakennuksessa oleskelu tai työ, jossa ollaan tekemisissä kemikaalien kanssa, esimerkiksi maataloudessa tai puutarhanhoidossa altistuminen erinäisille kasvimyrkyille.

- Pahimmillaan sairaus vaikuttaa siten, että sairastunut tulee eristäytyneeksi yhteiskunnasta. Syy on se, että kodin ulkopuolisia olosuhteita ei voi juuri kontrolloida itse ja näin tulee altistuneeksi hajuvesille, tupakansavulle, liikenteen päästöille ja homeille, jotka voivat aikaansaada pahat oireet, joita henkilö ei kestä.

Lisätietoa kemikaaliyliherkkyydestä








Lähteet