chemicals

chemicals
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. syyskuuta 2016

Väsymystä ja blogitaukoa

Moi lukijat

Oon postannut viimeksi kolme kuukautta sitten tänne blogiin. En tiedä mihinkä tää aika on oikein hurahtanutkaan. Mutta mun kesä on mennyt tosi väsyneissä merkeissä. Aloin vaan yhtäkkiä tuntemaan itteni tosi väsyneeks ja ei oikein ole jaksanut tehdä asioita normaalilla tavalla. Ajattelin, että väsymys johtuu mun allergialääkkeistä, kun pahimpina heinän siitepölyaikoina jouduin syömään kolme loratadinia päivässä. Kuvitelkaa - kolme! Kun jo yksikin aiheuttaa mulle väsymystä, niin entä sitten kolme. Noh, tuli aika kun pöllyt vähenivät ja vaihdoin toiseen lääkkeeseen - väsyttää edelleen. Ja sitten vaihdoin takaisin yhteen mikä myös väsyttää hieman, mutta kuitenkin sen lääkkeen kanssa olin pärjäillyt jo pitempään. Edelleen väsytti. Ja nyt ollaan tilanteessa kun en ole muutamaan päivään syönyt allergialääkkeitä ollenkaan ja oon edelleen tosi väsynyt. Väsymys taitaa johtua siis jostain muusta syystä ja oon varannut lääkärinkin asiaan liittyen, joka on nyt reilun viikon päästä. Toivottavasti siellä selviää mikä mua vaivaa.

Mutta väsymyksestä johtuen blogi on jäänyt toissijaiseksi mun elämässä. Mun kaikki energia on mennyt siihen, että koitan jaksaa tehdä pakolliset jutut ja tavata kavereita, koska ne on kuitenkin tosi suuri voimavara. Oli myös monta viikkoa, kun en jaksanut harrastaa liikuntaakaan, mutta nyt oon yrittänyt saada sitäkin vähän tähän arkeen mukaan, kun sekin kumminkin piristää mieltä ja oloa. Pois on tosin jäänyt raskas treenaaminen ja nykyään mun urheilut sisältää kevyttä kävelyä ja kevyehköä punttijumppaa käsille.

En oo vielä tehnyt lopullisia päätöksiä blogin kohtalosta suuntaan tai toiseen, mutta tällä hetkellä tauko bloggaamisesta on mulle paras ratkaisu. En tiedä, kuinka pitkä siitä tulee, enkä tiedä edes jatkanko blogia, mutta tällä hetkellä mun täytyy saada itseni kuntoon. Kaikki muu selviää kyllä sitten ajallaan.

Mutta toivottelen hyvää syksyä teille lukijoille ja toivottavasti palaillaan sitten blogin parissa myöhemmin! :)

tiistai 26. tammikuuta 2016

Näin vähennät kemikaalialtistustasi - VINKKI 1 - Puhdas vesi

Oon viime päivien aikana pohtinut tulevien blogipostausten aiheita. Pohdinnan lopputuloksena päätin tehdä juttusarjan, jossa julkaisen kerran viikossa vinkin, jolla omaa kemikaalialtistusta voi vähentää. Ajattelin julkaista vinkin aina maanantaina, jotta halutessaan voi haastaa itsensä viikon ajaksi toteuttamaan vinkkiä ja näin vähentää kehon kemikaalikuormaa :) tai toki vinkit voi halutessaan ottaa myös pysyvään käyttöön. Ensimmäinen postaus tulee tosin nyt poikkeuksellisesti tiistaina, eli tänään.

PUHDAS VESI 


Meitä suositellaan juomaan vettä tai muuta nestettä noin 1,5-2 litraa päivässä, joka päivä. Tämä on loppupeleissä aika paljon. On siis tärkeää, että juomamme vesi on puhdasta. Vesijohtovesi sisältää vähintäänkin klooria ja se saattaa sisältää myös erilaisia jäämiä, jotka ovat irronneet esimerkiksi vesijohtoputkista tai lääkejäämiä, jotka ovat joutuneet vesistöön. Näin ollen vesijohtovesi ei ole täydellisen puhdasta. Vettä voi puhdistaa vedensuodatinkannulla, näitä ovat esimerkiksi Brita-kannu. Käsittääkseni nämä vedensuodatinkannut toimivat useimmiten siten, että ne puhdistavat lähes kaikki veden epäpuhtaudet, esimerkiksi 95 %. Toinen vaihtoehto on laittaa vettä kannuun ja antaa sen seisoa jonkin aikaa. Näin kloori haihtuu vedestä pois. Tosin tällä keinolla vesi ei puhdistu yhtä hyvin, kuin kannua käyttäessä, mutta kloori haihtuu, mikä on yksi kemikaali vähemmän kropalle. Mun mahani ainakin tykkää kyttyrää klooripitoisesta vedestä, joten mulle veden puhdistaminen on todellakin tarpeen.

Täältä löytyy lisätietoa juomaveden lääkejäämistä.
http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/laakejaamat-kiertavat-vesistossa/310726/ Jutun mukaan vesistön kemikaalit eivät aiheuta terveysvaaraa, koska pitoisuudet ovat niin pieniä. Mutta mitenköhän asia on meidän altistuneiden kohdalla? Ainakin minun mielestäni mitä vähemmän kemikaaleille altistuu niin sen parempi.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hiljaista blogin puolella

Moi lukijat!

Pahoittelut siitä, että blogin puolella on ollut melko hiljaista viimeisen parin viikon aikana. Nää päivät on mennyt vaan jotenkin aika väsyneissä ja laiskoissa fiiliksissä, enkä oo saanut juuri mitään aikaan. Koko ajan vaan väsyttää. Se ei sinäällään oo mitään uutta, koska mulla on ollut tällaista ehkä jotain kolme vuotta. Mutta jotenkin viime aikoina on väsyttänyt entistä enemmän. Ehkä just se tekemisen puute, kun ei oo töitä, koulua tai muuta vastaavaa, lisää tätä väsymystä. Ja huono unirytmi. Ja tällä hetkellä myös tää lämpöily. Mulla voi ihan hyvin olla myös joku kilpirauhasen vajaatoiminta tai krooninen väsymysoireyhtymä. Pitäis varmaan mennä lääkäriinkin tästä, kun taas viittis. On tässä joutunu välillä muutenki ramppaamaan lääkärissä kaiken maailman astmaoireiden, lämpöilyn ja vaikka minkä takia, niin en oo jaksanut tätä asiaa vielä hoidattaa. Ja kun ei se väsymys kuitenkaan oo mitään super voimakasta.

Mutta yritän nyt ryhdistäytyä tän blogin kanssa :) Saanpahan ainakin jotain järkevää tekemistä kun bloggaan :D

Nyt vois olla myös hyvä hetki toiveiden esittämiseen. Eli jos on toiveita tulevien blogipostausten suhteen, niin heittäkääs ehdotuksia :)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Epäluotettava bloggaaja täällä hei

Epäluotettava bloggaaja täällä hei. Nimittäin enkö juuri ollut ilmaissut aikeeni postata 1-2 kertaa viikossa ja edellisellä viikolla postauksia tuli silti nolla. Hups. Syynä tähän taitaa olla se, että muhun on iskenyt tällä kertaa ihan kunnolla urheiluinnostus. Oon ollut joka päivä joogaamassa tai tekemässä lihaskuntoo ja tein mulle jopa viikottaisen kunto-ohjelman! Intressit ovat siis tällä hetkellä olleet vähän muissa asioissa. Lisäksi suunnittelemani pari postausta ovat niin aikaavieviä, että niitä ei ihan hetkessä raapaista kokoon. Tulossa kuitenkin ovat. Toivottavasti jaksatte kuitenkin lueskella blogiani, vaikka välillä blogin postaukset viipyvät.

Mua on ihmetyttänyt viime aikoina se, että usein ulos lähtiessäni mua alkaa ottamaan henkeen. Epäilyksen alaisena ovat nyt siis mun talvitakki ja yhdet vaatteet, jotka laitoin nyt 90 asteen pesuun. Toivottavasti ahdistus lakkaa nyt tuon pesun jälkeen. Normaalisti pesen siis kaikki vaatteet 60 asteessa, mikä on toiminut mulla tähän mennessä ihan hyvin. Luin kuitenkin nyt Evirasta, että homeet kuolevat 70-80 asteen lämpötilassa. Eli 60 asteen pesu ei välttämättä ihan riitä. Mulle sattuu aina välillä tällaista, että mietin miksi jossain tilanteessa mua aina ottaa henkeen. Esimerkiksi tässä syksyllä ihmettelin just tätä samaa, et miks mua aina ahdistaa kun lähen jonnekin. Noh, silloinkin oli takki syypää oireiluun, tällä kertaa nahkatakki. Olin pitänyt kyseistä takkia mun kuntosalilla, jossa oli omituinen haju. Täytyy vaan nyt toivoa, että pesut auttavat vaatteille, kun en oikein uusiakaan voi ostaa kemikaalien takia.




lauantai 14. marraskuuta 2015

Työnhakua ja positiivisia asioita

Moikka kaikki!

Joskus sitä sattuu ja tapahtuu tämänkin ihmisen elämässä. Mulla on nimittäin ollut tässä vähän työpaikkoja vireillä ja olisin päässyt muutamaan paikkaan. Jouduin kuitenkin pohtimaan erinäisiä asioita, pääasiassa sitä, minkälainen sisäilma paikassa on ja ovatko palkka ja työnkuva ok. Yhden paikan jouduin jättämään väliin huonon sisäilman takia. Tää paikka oli keskustassa, tosi vanhassa talossa (ehkä 60-luvun?). No menin haastatteluun tähän paikkaan ja totesin, että ei. Enhän mä täällä voi työskennellä. Kerrostalon käytävässä haisi jo ihan hirveelle, sisätilat oli vähän paremmat, mutta oireilin. Kauheen väsynyt olo oli haastattelun ajan, silmiä kutitti ja ulos tullessani huomasin et kurkku tuntui jotenkin kipeältä ja vähän turvonneelta. Huh.

No tän toisen paikan jouduin jättämään välistä sen takia, että palkka oli tosi huono ja muutenkin työsuhteen ehdot olivat tosi epäilyttävät. Sisäilma paikassa oli kai ihan ok, en ainakaan oireillut. Kolmas paikka olis ollut hyvä, työnkuva oli ok ja myytävät tuotteet mieluisia. Paikan sisäilma jäi kuitenkin mietityttämään. Paikassa oli hieman outo haju, ja yksi sisäilmasairastunut tuttavani sanoi oireilevansa kyseisen paikan alakerrassa. Pohdin tätä asiaa tosi pitkään, et olisiko tää paikka kokeilemisen väärti, mutta loppujen lopuksi en ottanutkaan paikkaa vastaan. Tuntuu vaan vähän siltä, että tällä hetkellä ei oo paras hetki mulle kokeilla mitään uusia paikkoja. Tää syksy on ollut aika paha näiden oireiluiden osalta. Oon vaan jotenkin onnistunut tulemaan entistä herkemmäks homeille, mikä on tosi ikävää. Ajattelin, että parempi kokeilla työntekoa sitten, kun tilanne on vähän parempi. Ja muutenkin turvallisempi paikka olisi sellainen, jossa käyn usein ja tiedän, että käynnin jälkeen vaatteita ei tarvitse pestä, eikä kotona siivota. Tästä työpaikasta en tiennyt etukäteen paljoa. Olin käynyt siellä muutaman kerran aikaisemmin.

Mutta jos ei jotain negatiivista, niin jotain positiivistakin. Nimittäin kävin muutama päivä sitten kahdessa vaatekaupassa ilman, että sain hengenahdistusta :D Jollekin toiselle tää on ehkä ihan tavallista, mutta mulle ei. Olin viime aikoina vältellyt vaatekauppoja, koska niissä on todella vahvat kemikaalikäryt, ja koska oon entisestään herkistynyt monille asioille. Mutta oli positiivista huomata vaihteeks asioita, joita VOI tehdä, sen sijaan, että mitä ei voi. Tää innosti mua ajattelemaan asioita, mitä VOIN tehdä ja mitkä asiat on hyvin mun elämässä.

1. Voin olla kotona oireetta
2. Voin lukea kirjoja e-kirjoina
3. Voin käydä kaupungilla
4. Voin ulkoilla ja harrastaa liikuntaa
5. Voin ostaa vaatteita kirpputorilta ja asusteita vaatekaupasta (tääkin on mulle iso juttu, koska muoti on lähellä sydäntä)...

...ja niin edelleen. Mitä asioita te voitte edelleen tehdä altistumisesta huolimatta? 




Blogi on ollut myös paljon mietinnän alla viimeaikoina. Oon suunnitellut mm. muuttavani nimeä ja ulkoasua. Homma on kuitenkin vielä suunnitteluvaiheessa. Katsotaan siis mitä tapahtuu :) Mullahan ei siis tällä hetkellä ole konetta, joten se vähän rajoittaa. Esimerkiksi ulkoasua on vaikeaa muuttaa kännykällä :D Me yritettiin hankkia mulle kone tässä vähän aikaa sitten, se oli Toshiba, mutta oireilin siitä. Muuten oli kyllä nopea ja hyvä kone. Nyt on siis vähän pohdinnan alla, että mikä kone voisi olla hyvä mulle.

Pohdin myös, että mikä olisi sellainen hyvä postaustahti. Tähän mennessähän oon postaillu vähän miten sattuu, joskus kuukauden välein ja joillakin viikoilla useammankin kerran. Tää on varmaan lukijoille aika hämmentävää (?), minkä takia päätin, et jatkossa teen postauksia kerran tai kaksi viikossa.