Moikka kaikki!
Mulla onkin ollut nyt pitkä blogitauko, mutta ajattelin nyt tulla päivittämään hiukan kuulumisia. Toivottavasti mulla on vielä lukijoita! :D Mun terveys on viime aikoina ollut vähän parempi, oon kestänyt paremmin kemikaaleja mm. oon pystynyt ostamaan uusia vaatteita ja käyttämään niitä muutaman pesun jälkeen. Aikaisemmin en olisi pystynyt. Oon myös sietänyt hajusteita paremmin. Esimerkiksi jouluna meillä kävi vieraita, joista yhdellä oli hajuvettä ja en oireillut. Myöskin kerran mun kaverilla oli hajuvettä, kun nähtiin, enkä oireillut. Oon pystynyt käyttämään myös perusvoidetta, sitäkään en olisi aikaisemmin pystynyt.
En tiiä mistä tää parempi kausi nyt johtuu, mutta on ollut ihan mahtavaa ja löytynyt uusi usko parantumisen mahdollisuuteen. Muutoksia mitä oon tehnyt niin oon syönyt monivitamiinia ja alfalipoiinihappoa ja juonut joka päivä pakuriteetä. Musta tuntuu, että varsinkin sillä pakuriteellä olis vaikutusta sillä tavalla, että se vähentää reagointia kemikaalialtisteisiin.
Vaikka terveys on viime aikoina ollut parempi kemikaaliyliherkkyyden osalta niin mua vaivaa edelleen väsymys. Varasin nyt lääkäriajan yksityiselle eräälle CFS-spesialistille. Aika on kumminkin vasta kolmen kuukauden päästä. Mutta toivottavasti hän osaisi auttaa. Mulla on myös todettu masennus, mikä voi myös aiheuttaa väsymystä, mutta toisaalta mulla on ollut tota väsymystä jo kolme vuotta enkä koko sitä aikaa ole kuitenkaan ollut masentunut. Jotain hoitokeinoa haluaisin kokeilla siihen väsymykseen.
Niin tosiaan, se masennus. Pitkään mä omasta mielestä kestinkin näitä oireiluja ja muuta paskaa, mutta lopulta murruin ja masennuin. Ehkä se on ihan ymmärrettävää kuitenkin, kun mun terveys nyt on mitä on. Liikaa shittiä yhdelle ihmiselle kannettavaks niin ei kai se ihme ole, että masentuu. Liikaa ei kuitenkaan kukaan jaksa.
Mulla on myös ensi viikolla muutto. Aion muuttaa aluksi patjalla nukkumaan ja kokeilla tuleeko asunnosta sisäilmaoireita. Jos ei tule, niin vien vasta sitten tavarani sinne. Näytössä mun silmät vähän kutkas, mutta vaikea tietää johtuuko kutkaaminen asukkaan tavaroista vai itse kämpästä.
Olipas mahtavaa tulla pitkästä aikaa päivittämään kuulumisia tänne blogin puolelle :) Hyvää loppuviikkoa kaikille!
chemicals
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MCS. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. maaliskuuta 2017
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
Jokainen meistä on hyvä sellaisena kuin on
Heräsin tässä jonkin aikaa sitten pohtimaan kateutta ja ulkonäköasioita. Tän miettimisen aikaansai se, miten eräs suosittu muotibloggaaja saa jatkuvasti negatiivista palautetta. Kaikki kyseisen henkilön tekemiset ovat suurennuslasin alla ja vaikka hän tekee jonkin pienenkin asian joidenkin mielestä väärin, niin heti joku lukija kommentoi siitä ikävään sävyyn. Aloin miettimään, että mikä saa nämä ihmiset kommentoimaan ikävästi. Pohdin asiaa jonkin aikaa ja päädyin siihen, että syynä on kateus. Nimittäin ainakin näin päällisin puolin tällä bloggaajalla näyttäisi menevän tosi hyvin. On mielenkiintoinen päivätyö ja blogi siihen päälle, on poikaystävä ja täydellisen söpö koira. On merkkilaukkuja, hienoja vaatteita ja upeita asukokonaisuuksia. Ja bloggaaja itse on laiha, kaunis ja pitkä. Kateus, aivan varmasti. Miksi kukaan muuten haluaisi olla jatkuvasti kommentoimassa ikävästi?
Aloin sitten pohtimaan kateutta ja ymmärsin, että eihän kateellisuudessa ole loppupeleissä mitään järkeä. Otetaan esimerkiksi ihmiset, jotka ovat kateellisia tälle bloggaajalle. Onhan se hienoa, jos näyttää kauniilta, asu on viimeisen päälle ja merkkilaukku kourassa. Ei se silti tarkoita sitä, että näin pitäisi olla kaikilla ihmisillä ja tähän tulisi pyrkiä. Nyky-yhteiskunnassa painotetaan mielestäni hieman liikaakin ulkonäköasioita. Varsinkin naisille asetetaan paljon vaatimuksia. Tulee olla laiha ja kaunis, paksut hiukset ja pitkät ripset, nätisti laitetut kynnet. Ja niin edelleen.
Sairastuminen on herättänyt minutkin pohtimaan näitä asioita. Olin nimittäin itsekin ennen hyvin ulkonäkökeskeinen. Meikkasin aina ja ostelin jatkuvasti vaatteita. Halusin näyttää hyvältä, tyylikkäältä, kauniilta jne. Kun sairastuin sain tietynlaisen herätyksen. En voinut enää meikata, enkä ostaa uusia vaatteita. Täytyi sopeutua olemaan meikittä, käyttää vaatteita, jotka eivät välttämättä ole viimeisimmän muodin mukaisia. Tämä herätti myös pohtimaan sitä, että mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Se herätti arvostamaan terveyttä enemmän ja ulkonäköä vähemmän. Eihän terveyttä niin mietitä, kun ollaan terveitä, vaan sitä mietitään vasta sitten kun siinä ilmenee ongelmia. Näin kävi minunkin kohdallani.
Mielestäni kateudessa ei ole järkeä. Eikä ulkonäön liiallisessa arvostamisessa. Vaikka joku bloggaaja esittelee blogissa täydellistä elämäänsä ja itseään kauniina ja hyvin puettuna, se ei tarkoita sitä, että meidän muiden on pakko pyrkiä samaan. Jokainen päättää itse, mitkä asiat ovat tärkeitä elämässä. Kannattaa pyrkiä kohti asioita, joita itse toivot elämältä ja siksi, että itse haluat niitä.
Ei sen takia, että jollakin toisella on nämä asiat tai että, yhteiskunnassa yleisesti niitä vaaditaan. Jos muoti ei kiinnosta sinua, älä ole muodikas. Jos et halua meikata, älä meikkaa. Jokainen meistä on aivan yhtä hyvä sellaisena kuin on. Kaikkien ei tarvitse olla muodikkaita. Kaikkien ei tarvitse olla laihoja. Kaikilla ei tarvitse olla hienoja merkkilaukkuja. Kaikkien ei tarvitse näyttää huolitellulta 24/7. Tämä on asia, jonka toivoisin saavan enemmän ymmärrystä kanssaihmisissä. Se, että menet työhaastatteluun meikittä, ei tarkoita sitä, että et huolehdi ulkonäöstäsi tarpeeksi. Tai se, että käytät kulunutta takkia. Koska osa meistä haluaisi oikeasti panostaa enemmän, mutta he eivät voi. Syynä voi olla kemikaaliherkkyys tai vaikka rahan puute. Ei se, etteikö haluaisi panostaa. Ei se, etteikö kyseessä oleva tilaisuus olisi tärkeä tälle ihmiselle.
En tiedä ajattelevatko ihmiset tosiaan näin, että jos et panosta ulkonäköösi niin se on huono juttu. Varmasti osa ajattelee. Mutta kuinka monia ajattelee sitä, että kyse ei välttämättä ole omasta viitseliäisyydestä kiinni?

sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Tuoksuton viikko
Lisätietoa tuoksuttomasta viikosta löytyy täältä
http://www.allergia.fi/tuoksuton-viikko/
Lisätietoa hajuste- ja kemikaaliyliherkkyydestä löytyy näiltä sivuilta
http://www.hajusteyliherkkyys.com
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00531
torstai 22. lokakuuta 2015
Kenkien ostoa ja ulkohomeongelma
Heippa!
Kävin tossa eilen kenkäkaupoilla etsimässä uusia talvikenkiä, koska edelliset ovat kaikki olleet mulla joko homekoulussa numero 1 (ammattikorkea) tai vähintäänkin homekoulussa numero 2 (lukio). Näin siis parhaaksi ostaa uusia kenkiä, koska oon ollut niin herkkä homeille viime aikoina, että tuskin pystyn noita vanhoja kenkiä käyttämään. Viime viikolla avasin just yhden pussin, jossa mulla oli ammattikorkeassa käyttämäni kengät ja silmissä tuntu heti. Joten eikun vaan kengät kassiin takaisin ja uusia ostamaan.
Eipä ollut ihan helppo ostosretki ei. Mua otti henkeen jo valmiiks kun lähdin, no meni se siinä sitten jossain vaiheessa ohikin, mutta kaupassa alkoi taas. Luulisin, että oireilin kaupan kengistä niitä sovitellessa. Ei oo helppoa, kun on näin kemikaaliherkkä :D Luulen siis, että oireet tuli siitä, kun niissä kengissä on vuori tekstiiliä, jossa varmaan on käytetty kaiken maailman kemikaaleja. Ajattelin muutenkin, että ostan mielummin vuorettomat (vai onko oikea kirjoitusasu vuorittomat?) kengät ja käytän sit vaikka villasukkia, etten sit oireilis niille tekstiileille. Oon kerran aikasemminkin reagoinut kengille, joissa oli karvavuori. Tai ainakin luulen, että se reaktio tuli niistä silloin. Ihmettelin vaan kun lähdin kotoa silloin, et miks mua ahistaa ja ainut minkä keksin ahistuksen syyks olivat just ne kengät.
Noh, löysin kuitenkin yhdet hyvät nahkakengät. Haistelin niitä kaupassa ja totesin, että no näähän ei haise millekkään, mut sit myöhemmin kotona huomasin et haiseehan ne. Täytyy nyt vielä tuuletella noita ja kattoa pystynkö käyttämään. Niin ja noissa on myös vähän tekstiiliä sisällä, niin sekin mietityttää et tuleeko oireita siitä.
Tuli kyllä taas sellainen fiilis ton reissun jälkeen, että mun täytyy parantua tästä kemikaaliherkkyydestä. Se on ehkä kaikista pahin ongelma mun terveydentilassa tällä hetkellä, koska oon TOSI herkkä kemikaaleille. Oireilen hajusteille, tekstiileille, kosmetiikalle, uusille vaatteille, ja pahimmillaan just tyyliin kengät, sohva tai uuden bussin penkki (tekstiiliä) on saaneet mut reagoimaan. Siis miettikää, SOHVA! Joskus ihmettelen itekin, että ei voi olla todellista, että reagoin jollekin sohvalle :D Mutta niin se vain on. Lueskelin sit taas netistä kaikkee MCS:stä ja ajattelin alkaa syömään näitä lisäravinteita http://www.chemicalinjury.net/html/chemical_injury_treatment_ingr.htm Luin netistä hieman arvioo noista keskustelupalstoilta ja löysin joitakin, joita noi olivat auttaneet. Lisäks innostuin tosi paljon kirjasta, jonka nimi on Healing Severe Chemical and EMF Sensitivity
ja ajattelin tilata sen. Luin tosta nimittäin netistä ja kirjan neuvot paranemiseen kuulosti tosi hyviltä! Täältä löytyy lisätietoa siitä, mistä tuon kirjan sisältö koostuu. http://multiplechemicalsensitivitygone.com/2013/04/27/a-holistic-path-from-surviving-to-thriving-cured/
Eli pyritään kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Mutta koska tää on amerikkalaisen kirjoittama kirja, niin tietenkään kaikkee tietoo ei löytynyt netistä, vaan kirja täytyy ostaa. Viittaan tällä siis siihen, että monet amerikkalaiset tuntuu haluavan vaan rikastua tälläsilla tiedoilla, eikä heidän prioriteettinaan ole ihmisten auttaminen. Jos mulla olis joku ihmekeino MCS:ään niin postaisin sen kyl netissä, sama se saanko rahaa vai en. Ihmisten auttaminen on paljon tärkeämpää.
Joo ja mennäänpä sit siihen ulkohomeasiaan. Mua on viime viikkoina ruvennut ottamaan henkeen aina, kun käyn ulkona. Luulisin, että syynä ovat ulkohomeet. Mitään muuta syytä en oireilulleni keksinyt ja siinä miettiessä oireiden lähdettä pesin myös ulkoilupuvun, pipot ja hanskat. Ahdistus jatkui. Mua harmittaa kyl tosi paljon, etten nyt pääse enää niin paljoa lenkkeilee, koska lenkkeily on yks mun lempi urheilulajeista. Tykkään vaan niin paljon siitä, miten ulkona tulee sellanen "raikas" olo ja ajatus alkaa kulkeen reippaammin. Ei sitä koko aikaa jaksais muutenkaan vaan sisällä kökätä. Oon nyt sitten käynyt kuitenkin lenkillä ja ottanut avaavaa tarvittaessa. Oon vaan käynyt sit lyhyemmillä lenkeillä. Pystyn aika hyvin tekee tyyliin parinkymmenen minsan lenkin aika vähillä oireilla. Mutta voi tätä! Pitikö nyt vielä tällanenkin ongelma ilmaantua :D sitä lumen tuloa ootellessa.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Tunnisteet:
Home,
Kemikaalit,
kirjat,
kuulumisia,
MCS,
ulkohomeet
perjantai 29. toukokuuta 2015
Invisible prison - a handbook for multiple chemical sensitivity
Tilasin tossa netistä tällasen kirjan ja aattelin laittaa siitä vähän arvioo tänne. Tän kirjan on kirjoittanut nainen, joka on itse sairastunut MCS:ään, eli mitään tieteellistä tekstiä tämä ei ole. Täytyy sanoa, että en oppinut hirveesti uutta tästä kirjasta, ku oon jo lukenut netistä about kaiken aiheeseen liittyen. Kirjassa on neljä kappaletta, jossa ensimmäisessä kerrotaan MCS:stä yleistä asiaa, kuten taudinkuvaa ja mitä teorioita on sille, että miksi MCS puhkeaa. Toisessa kappaleessa käsitellään kemikaaleja ja kemikaalien käyttöä entisaikoina ja nykyaikana. Kolmannessa kappaleessa kerrotaan muiden sairastuneiden tarinoita. Neljännessä kappaleessa annetaan neuvoja MCS:n kanssa selviytymiseen.
Uutta tietoa oli mulle lähinnä kemikaalien kuvaukset, koska kirjassa oli aika laajasti käsitelty oireita aiheuttavia kemikaaleja, joista kaikista en ollut lukenut aikaisemmin. Lisäksi kirjassa oli myös monia hyviä neuvoja MCS:n kanssa selviytymiseen. Kirja on kirjoitettu englanniksi, mutta se oli mielestäni melko helppolukuinen. Suosittelisin tätä kirjaa jollekin, joka on juuri sairastunut ja haluaa perustietoa asiasta ja selvittää keinoja MCS:n kanssa selviytymiseen. Sen sijaan, jos kaikki netin englanninkieliset ja suomenkieliset sivustot on jo koluttu, niin kirjan lukeminen ei anna huomattavasti uutta tietoa.
torstai 28. toukokuuta 2015
Joogaamalla terveemmäksi
Heippa!
Täällä puhaltaa nyt uudet tuulet. Ajattelin nimittäin aloittaa taas joogan, koska se on hyvä keino hallita stressiä, jota tää sairaus välillä aiheuttaa. Näin mun terveydentilakin voisi parantua. Oon viime aikoina pohtinut paljon mielen osuutta terveyteen. Tän pohtimisen aikaansai se, kun oon lueskellut netistä tarinoita ihmisistä, joille on tapahtunut jotain stressaavaa ja sitten he ovat sairastuneet MCS:ään. Pistää vähän miettimään mielen osuutta tässä sairaudessa. Tietoa löytyy kuitenkin siitäkin, että MCS:n laukaisee kemikaali-, tai homealtistus tms. ulkoinen syy, joten en usko että tää sairaus olisi psyykkinen. Uskon kuitenkin, että psyykkiset syyt, kuten stressi, voivat pahentaa oireilua. MCS:ään on myös hoitomuotoja, jotka perustuvat käsittääkseni siihen, että kemikaalialtistus tai muu ulkoinen syy laukaisee mantelitumakkeen reagoimaan liian voimakkaasti jopa minimaalisen pieniin altisteisiin, jotka eivät mantelitumakkeen reagoidessa normaalisti aiheuttaisi mitään reaktiota. Tällaisia hoitomuotoja ovat kehittäneet Annie Hopper ja Ashok Gupta. Näissä hoitomuodoissa käytetään erilaisia mielen rauhoittamisen keinoja kuten meditaatiota, joogaa ja visualisointia. Netistä löytyy kertomuksia siitä, että monet ovat parantuneet näiden ohjelmien avulla. Tosin osa niistä voidaan laittaa silkan mainostamisen piikkiin, mutta uskon kuitenkin, että näissä hoitomuodoissa voisi olla järkeä. Uskon kuitenkin, että parantuakseen näillä keinoilla täytyy myös samalla kontrolloida kemikaalialtisteiden määrää, koska luulisin, että kehon ollessa kuormittunut kemikaaleista, ei keho voi toimia oikein.
Stressin vaikutuksista terveydentilaan on ainakin olemassa tutkimustietoa, joten miksi psyykkisillä syillä ei voisi olla jotain osuutta tässäkin sairaudessa, niin kuin monissa muissakin on tai ainakin voi olla.
Mielen rauhoittamisen keinoja on useita. Esimerkiksi jooga, meditaatio, rentoutumisharjoitukset ja visualisointi vain muutamia mainitakseni. Olen itse harrastanut joogaa aikaisemmin. Harrastin astangajoogaa, lyhyen aikaa hathajoogaa ja omatoimisesti Iyengar-joogaa. Astangajooga oli näistä minulle mieluisin, koska se on tarpeeksi liikunnallista ja raskasta. Lopetin sen kuitenkin, koska se oli ehkä jopa liiankin raskasta, sillä tunnin jälkeen hartiat saattoivat olla jumissa. Pitäisi siis löytää joku kevyempi laji. Hathajooga oli kuitenkin mielestäni jo liian kevyttä, joten joku näiden väliltä oleva joogalaji voisi sopia mulle. Koska kesällä ei juuri ole joogakursseja, niin ajattelin aloittaa ihan vain omatoimisesti joogaamaan ja menen sitten ehkä myöhemmin kurssille, jos sopiva löytyy. Käytännössä osaan kunnolla vain astangajoogaa, joten sillä mennään. Yritän kuitenkin tehdä liikkeitä kevyemmin ja kiinnittää huomiota niskan asentoon, jotta en menisi jumiin.
Joten tästä lähtee :)
P.S. Tänään on hajusteeton päivä. Ihan mahtavaa :) Tällaisia vois olla useamminkin, niin ei tarviis aina pidättää hengitystään kaupungilla/kaupassa/bussissa tms. :P
Lisätietoo aiheista:
http://www.guptaprogramme.com/
http://dnrsystem.com/limbic_system.html
http://www.holistichelp.net/limbic-system-retraining.html
Hajusteeton päivä: http://www.hajusteyliherkkyys.com/

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Monikemikaaliyliherkkyyden hoito
Ajattelin tässä postauksessa keskittyä siihen, että mitä
ohjeita netistä löytyy MCS:n hoitoon. Lisäksi kerron myös, että miten hoidan
itse MCS:ää.
Netistähän löytyy siis melko monilta sivustoilta ohjeita
MCS:n hoitoon. Ohjeet on kuitenkin usein aika samanlaisia joka sivustolla.
Seuraavia asioita suositellaan
·
oireita aiheuttavien kemikaalien välttäminen
·
ravitsemustilan parantaminen, lisäravinteet
·
luomuruoka
·
saunominen ja liikunta
·
alkaline diet eli emäksisiä elintarvikkeita
sisältävä ruokavalio
Kemikaalien välttäminen on todella tärkeää, koska ilman
oireita aiheuttavia kemikaaleja ei myöskään oireita tule ollenkaan. Tällöin
ihminen voi siis hyvin ja on oireeton. Vaikka oireita ei tulisikaan joistain
kemikaaleista, kuten pakokaasuista on myös elimistön kemikaalikuorman yleinen
pienentäminen oleellista. Usein ihmiset, jotka ovat vältelleet kemikaaleja,
pystyvät myöhemmin kestämään altistuksia helpommin. Tässä asiassa on kuitenkin
myös kääntöpuolensa, koska jos esimerkiksi jättää käyttämättä joitakin
hygieniatuotteita altistuksen pelossa, niin voi olla, että niille myös
herkistyy välttämisen takia. Ainakin oman käsitykseni mukaan kannattaa siis
esimerkiksi välttää ilmansaasteita, savuja ja käyttää enemmän luomuruokaa,
jotta elimistön kuormitus vähenisi. Hygienia- ja kosmetiikkatuotteiden ja
muiden tuotteiden kohdalla kannattaa taas välttää vain niitä, jotka aiheuttavat
oireita. Luomuruoka on suositeltua, koska se ei sisällä lisäaineita,
torjunta-ainejäämiä yms., jotka ovat elimistölle vieraita aineita ja voivat
pahentaa MCS:ää.
Kuten myös edellisessä postauksessa kirjoitin, on yleistä,
että MCS-sairastuneilla on jokin puutos ravitsemuksessa. Suositellaankin, että
ravitsemustila tarkastetaan ja tarvittaessa voidaan käyttää lisäravinteita.
Ravitsemustilan parantaminen saattaa auttaa joidenkin potilaiden oireita.
Lisäksi Martin Pall ja Grace Ziem suosittelevat tiettyjä lisäravinteita
kaikille MCS-sairastuneille oireiden estämiseksi. Heidän mukaansa tiettyjen
lisäravinteiden syönti auttaa kehon myrkynpoistojärjestelmää ja vähentää kehon
reagointia kemikaaleihin. Tästä on tosin ilmeisesti olemassa vähän
ristiriitaista tietoa, esimerkiksi yksi Hengitysliiton asiantuntija kertoi
mulle, että lisäravinteita tulisi käyttää vaan sillon, jos on puutosta jostain.
Poikkeuksena kuulemma B-, C- ja D-vitamiinit.
Lisäksi saunomista ja liikuntaa suositellaan, koska ne
tehostavat kehon luontaista myrkynpoistoa. Liikunnan ja saunomisen avulla
kehosta poistuu siis myrkkyjä ja kuona-aineita hikoilun kautta.
Alkaline diet eli emäksisiä ruoka-aineita sisältävä
ruokavalio parantaa kehon pH-tasapainoa. PH-tasapainon parantaminen auttaa
Grace Ziemin mukaan elimistöä toimimaan normaalisti ja vähentää kehon
tulehdustilaa, joka kuuluu MCS:ään. Tosin perinteisen lääketieteen mukaan
elimistö säätelee itse pH-tasapainoa siten, että se on aina normaalin rajoissa.
Poikkeuksena ovat jotkin sairaudet, joissa pH-tasapaino voi poiketa
normaaleista arvoista. En tiedä siis, onko tässä pH-asiassa totuuden siementä
vai ei, mutta saahan tuota kokeilla ken tahtoo.
Itse hoidan MCS:ää lähinnä altisteita välttämällä. Vältän
kaikkia asioita, joista tulee oireita. Lisäksi yritän vähentää kehoni saamaa
kemikaalikuormaa. Yritän syödä osan ruoastani luomuna (tällä hetkellä minulla
ei ole mahdollisuutta siirtyä täysin luomuruokaan) ja välttelen paikkoja,
joissa on paljon pakokaasua tai savua. Yritän myös syödä terveellisesti, jotta
saisin paljon vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita. Mulla todettiin myös
puutosta B- ja C-vitamiineissa, joten niitä syön myös lisäravinteen muodossa.
Käyn myös lenkillä, jotta saisin raikasta ulkoilmaa (silloin kun sitä on).
Raikkaan ulkoilmankin pitäisi edesauttaa MCS:stä toipumista. Lisäksi yritän
parantaa kehoni myrkynpoistojärjestelmän toimintaa saunomalla ja harrastamalla
liikuntaa. Syön myös vehnänorasvalmistetta, jonka pitäisi poistaa kehosta
myrkkyjä ja kuona-aineita. Joskus käytän myös muita lisäravinteita, lähinnä
glutationia, ubikinonia ja viinirypäleensiemenuutetta (sisältää paljon
antioksidantteja). Varmaksi en voi sanoa, että onko noista lisäravinteista
ollut apua, mutta kyllä musta tuntuu, että ne on auttaneet jonkin verran. Niinä
päivinä kun oon ottanut noita, niin jos oon saanut ’’kohtauksen’’, niin se on
ollut lievempi.
Lähteitä
http://www.thetenthparadigm.org/therapy.htm
http://www.chemicalinjury.net/html/chemical_injury_treatment_ingr.html
http://www.chemicalinjury.net/html/neural_sensitization-pg_13.html
http://www.chemicalinjury.net/environmentalcontrols.htm
-> environmental control plan
http://mcs-america.org/index_files/mcsmedicaltreatment.htm
perjantai 27. helmikuuta 2015
Health Concept Analyzer
Luin jonkin aikaa sitten netistä, että MCS-potilailla on useimmiten puutteita ravitsemustilassa. Puutteita voi olla etenkin magnesiumin, B6-vitamiinin, C-vitamiinin, antioksidanttien ja aminohappojen kohdalla. Kävin sitten myös itse testauttamassa vitamiinitasoni, koska olen kärsinyt mm. jatkuvasta väsymyksestä, mikä voisi olla seuraus vitamiinien puutteesta.
Vitamiinitasoni mitattiin Health Concept Analyzer -laitteella. Olin aluksi hieman epäileväinen laitteen suhteen, koska terveyskeskuksissa vitamiinitasot mitataan aina verikokeella. Tuo laite taas käyttää magneettiresonanssianalyysia, mitä ei tietääkseni ns. perinteisen lääketieteen puolella käytetä tuohon tarkoitukseen. Ei ainakaan täällä Suomessa. Mutta sitten ajattelin, että no, kokeillaan sitä joka tapauksessa. MCS:ään kun ei juuri noita virallisia hoitoja ole, niin täytyy sitten kokeilla vähän kaikenlaista itse.
Health Concept Analyzer näyttää vähän samalta kuin verenpainemittari. Olisin laittanut kuvan tähän, mutta en oikein löytänyt hyvää kuvaa netistä. Sitten mittausvaiheessa laitetaan sellainen patukka käteen, josta pidetään kiinni noin minuutin ajan. Tämän jälkeen laite antaa tietoa 13 eri osa-alueelta, joihin kuuluvat mm. vitamiinit, kivennäisaineet, koentsyymit, aminohapot ja yleensäkin kehon toimintaan liittyvät asiat, kuten ruoansulatuksen toiminta, verisuoniston tila, ihon kunto.
(Kuvan lähde: www.biologos.fi)
Mittauksen jälkeen laite lykkää monta sivua tekstiä, jotka näyttävät tällaisilta. Tuossa näkyy kivennäisaineiden tasot. Keskellä oleva vihreä alue (ei näy kuvassa hyvin) tarkoittaa normaalialuetta, sininen alue lievää poikkeamaa saannissa, vasemmalla olevat alueet liian vähäistä saantia ja oikealla olevat alueet, että on saanut ko. ainetta liikaa. Keltainen alue tarkoittaa kohtuullista poikkeamaa ja punainen huomattavaa poikkeamaa.
Mulla oli vitamiinien ja kivennäis- ja hivenaineiden saanti aika hyvä. Puutoksia oli muutamassa B-vitamiinissa ja C-vitamiinissa. Lisäksi laitteella mitattiin elimistöön kertyneiden raskasmetallien määrät ja mulla oli liikaa lyijyä, kadmiumia ja arseenia. Tämä ei tullut suurena yllätyksenä, koska MCS:ssä on yleistä, että elimistö ei poista myrkkyjä tarpeeksi hyvin ja niitä kertyy elimistöön.
Täytyy sanoa, että mittauksen jälkeen luotin kyllä tuohon koneeseen. Siitä tuli ilmi monta juttua, jotka vaikuttivat kyllä paikkansa pitäviltä. Esim. koneen mukaan mun iho on kuiva ja se kyllä on.
Mittauksen jälkeen aloin sitten käyttämään vitamiineja, joista mulla oli puutosta. Ostin myös vehnänorasvalmistetta, jonka pitäis auttaa elimistöä poistamaan myrkkyjä ja kuona-aineita. Tähän mennessä ei kuitenkaan suurta eroa ole ollut aikasempaan, mutta ehkä väsymystä ei oo enää ihan niin paljoa kuin ennen.
Lähteet
http://www.aehf.com/articles/treatment_options_mcs.html
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3313767

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)