Heräsin tässä jonkin aikaa sitten pohtimaan kateutta ja ulkonäköasioita. Tän miettimisen aikaansai se, miten eräs suosittu muotibloggaaja saa jatkuvasti negatiivista palautetta. Kaikki kyseisen henkilön tekemiset ovat suurennuslasin alla ja vaikka hän tekee jonkin pienenkin asian joidenkin mielestä väärin, niin heti joku lukija kommentoi siitä ikävään sävyyn. Aloin miettimään, että mikä saa nämä ihmiset kommentoimaan ikävästi. Pohdin asiaa jonkin aikaa ja päädyin siihen, että syynä on kateus. Nimittäin ainakin näin päällisin puolin tällä bloggaajalla näyttäisi menevän tosi hyvin. On mielenkiintoinen päivätyö ja blogi siihen päälle, on poikaystävä ja täydellisen söpö koira. On merkkilaukkuja, hienoja vaatteita ja upeita asukokonaisuuksia. Ja bloggaaja itse on laiha, kaunis ja pitkä. Kateus, aivan varmasti. Miksi kukaan muuten haluaisi olla jatkuvasti kommentoimassa ikävästi?
Aloin sitten pohtimaan kateutta ja ymmärsin, että eihän kateellisuudessa ole loppupeleissä mitään järkeä. Otetaan esimerkiksi ihmiset, jotka ovat kateellisia tälle bloggaajalle. Onhan se hienoa, jos näyttää kauniilta, asu on viimeisen päälle ja merkkilaukku kourassa. Ei se silti tarkoita sitä, että näin pitäisi olla kaikilla ihmisillä ja tähän tulisi pyrkiä. Nyky-yhteiskunnassa painotetaan mielestäni hieman liikaakin ulkonäköasioita. Varsinkin naisille asetetaan paljon vaatimuksia. Tulee olla laiha ja kaunis, paksut hiukset ja pitkät ripset, nätisti laitetut kynnet. Ja niin edelleen.
Sairastuminen on herättänyt minutkin pohtimaan näitä asioita. Olin nimittäin itsekin ennen hyvin ulkonäkökeskeinen. Meikkasin aina ja ostelin jatkuvasti vaatteita. Halusin näyttää hyvältä, tyylikkäältä, kauniilta jne. Kun sairastuin sain tietynlaisen herätyksen. En voinut enää meikata, enkä ostaa uusia vaatteita. Täytyi sopeutua olemaan meikittä, käyttää vaatteita, jotka eivät välttämättä ole viimeisimmän muodin mukaisia. Tämä herätti myös pohtimaan sitä, että mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Se herätti arvostamaan terveyttä enemmän ja ulkonäköä vähemmän. Eihän terveyttä niin mietitä, kun ollaan terveitä, vaan sitä mietitään vasta sitten kun siinä ilmenee ongelmia. Näin kävi minunkin kohdallani.
Mielestäni kateudessa ei ole järkeä. Eikä ulkonäön liiallisessa arvostamisessa. Vaikka joku bloggaaja esittelee blogissa täydellistä elämäänsä ja itseään kauniina ja hyvin puettuna, se ei tarkoita sitä, että meidän muiden on pakko pyrkiä samaan. Jokainen päättää itse, mitkä asiat ovat tärkeitä elämässä. Kannattaa pyrkiä kohti asioita, joita itse toivot elämältä ja siksi, että itse haluat niitä.
Ei sen takia, että jollakin toisella on nämä asiat tai että, yhteiskunnassa yleisesti niitä vaaditaan. Jos muoti ei kiinnosta sinua, älä ole muodikas. Jos et halua meikata, älä meikkaa. Jokainen meistä on aivan yhtä hyvä sellaisena kuin on. Kaikkien ei tarvitse olla muodikkaita. Kaikkien ei tarvitse olla laihoja. Kaikilla ei tarvitse olla hienoja merkkilaukkuja. Kaikkien ei tarvitse näyttää huolitellulta 24/7. Tämä on asia, jonka toivoisin saavan enemmän ymmärrystä kanssaihmisissä. Se, että menet työhaastatteluun meikittä, ei tarkoita sitä, että et huolehdi ulkonäöstäsi tarpeeksi. Tai se, että käytät kulunutta takkia. Koska osa meistä haluaisi oikeasti panostaa enemmän, mutta he eivät voi. Syynä voi olla kemikaaliherkkyys tai vaikka rahan puute. Ei se, etteikö haluaisi panostaa. Ei se, etteikö kyseessä oleva tilaisuus olisi tärkeä tälle ihmiselle.
En tiedä ajattelevatko ihmiset tosiaan näin, että jos et panosta ulkonäköösi niin se on huono juttu. Varmasti osa ajattelee. Mutta kuinka monia ajattelee sitä, että kyse ei välttämättä ole omasta viitseliäisyydestä kiinni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti