chemicals

chemicals
Näytetään tekstit, joissa on tunniste allergia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste allergia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Viljaton ruokavalio - mitä syön

Kuten oon täälläkin maininnut, niin kotimaiset viljat aiheuttaa mulla oireilua. Kurkku tulee kipeäksi ja tuntuu toiselta puolelta hieman turvonneelta. Mun ruokavalioon ei siis kuulu kotimaiset viljat. Tässä postauksessa kerron, mitä syön niiden tilalla. Toivottavasti tästä postauksesta saa apua ja ideoita muille vilja-allergisille! Oon itse myös allerginen siemenilla ja pähkinöille ja monelle muulle, niin ruoat, joita tässä käsitellään ovat aika simppeleitä ruokia verrattuna moniin muihin netin tarjoamiin viljattomiin ruokaohjeisiin.

Aamu- ja iltapalavaihtoehtoja
-Riisikakut ja maissikakut. Riisikakkuja syön itse eniten. Aamupalalla, iltapalalla, välipalalla. Laskin myös, että saan päivittäisen tarpeen verran kuituja syömällä riisikakkuja. Maissikakkuja syön harvemmin, mutta ihan hyviä nekin on leivän korvikkeena.
-Perunarieskat ilman viljaa. Näihin löysin ohjeen netistä ja hyviä ovat! Näihin käytetään vain perunaa, kananmunaa, voita, juustoraastetta, suolaa ja perunajauhoja. Ohje löytyy täältä. http://voimaahoitsulle.blogspot.fi/2014/08/viljaton-perunarieska-ja-muuta-mutinaa.html?m=1
-Riisipuuro. Riisipuuroa oon myös tehnyt välillä itse. Riisipuuro on maukas ja täyttävä ateria. Tosin itse oon nyt viime aikoina vähentänyt maitotuotteiden käyttöä, koska astmani voi silloin paremmin, enkä oo puuroakaan nyt juuri syönyt.

Itsetehty viljaton perunarieska
Kannattaa myös tsekata kaupan gluteeniton osasto. Citymarketissa ainakin on hyvä valikoima gluteenittomia tuotteita ja oon löytänyt sieltä monia itselle sopivia, viljattomia tuotteita, mm. porkkanaleipää ja sämpylöitä, joissa on käytetty riisi- ja maissijauhoa ja keksejä, jotka on tehty mm. maissijauhosta.

Muilla aterioilla syön normaalia  kotiruokaa, mutta jätän vain leivän pois. Melko helppoa.

Löytyykö lukijoista viljatonta ruokavaliota noudattavia ja mikä on suosikkinne omista viljattomista ruokaresepteistänne? :)

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Vinkki allergiseen nuhaan - nenäkannu

Tänään olisi vinkkiä tarjolla nuhanenille, jollainen olen itsekin. Mulla on nimittäin allerginen nuha ja käytän ympäri vuoden lääkitystä siihen. Lääkkeenä mulla on ollut kortisoninenäsuihkeita. Ne auttavat vaivaan hyvin, mutta sivuvaikutuksena nenä kuivaa, joka aiheuttaa tukkoisuutta. Eli oon tukossa, jos en käytä suihkeita, mutta jos käytän niin saatan myös olla tukossa. :D Oon saanut kumminkin avun tähän nenän kuivumiseen nenäkannusta. Käytän nenäkannua päivittäin ja oon saanut sillä ja suihkeilla tuon nenän tukkoisuuden kuriin. Lisäksi kannun säännöllinen käyttö on vähentänyt mun astmaoireita. Mulla aiheuttaa nimittäin tukkoinen nenä myös kurkun ärsytystä ja näin ollen lievää astmaoiretta. Kannattaa siis kokeilla kannua, jos on nenän tukkoisuutta tai astmaa. Nenäkannun avulla voi myös kuulemma helpottaa siitepölyoireita. Nenäkannu nimittäin huuhtoo epäpuhtauksia pois ja näin ollen siitepölyt ja muut pölyt saa pois ylähengitysteistä ehkäpä nopeammin, kuin oma keho ne poistaisi. Ajattelin, että voisin itsekin kokeilla tätä siten, että heti ulkona käynnin jälkeen käyttäisi kannua, jolloin epäpuhtaudet saisi heti pois nenästä. Nenäkannu voisi varmaan toimia samalla tavalla myös homeoireiden lievittäjänä, jos oireilee homeesta tukkoisuudella. Hieman harmitti jälkikäteen, kun en tajunnut kokeilla kannua viimeisenä kouluvuotena, kun olin koko ajan tukossa koulussa käynnin ja koulukirjojen takia.



Joidenkin mielestä on inhottavaa, että nenäkannua käyttäessä vettä menee nenään ja tule ''hukkumisen tunne''. Kyllä minunkin mielestä kannun käyttäminen oli aluksi vähän ällöttävää, mutta en toisaalta osannut silloin edes tehdä sitä oikein. En myöskään saanut ensimmäisillä kerroilla vettä tulemaan toiselta puolelta nenää, koska hengitin vahingossa nenän kautta, vaikka kannua käyttäessä pitää hengittää suun kautta. Tässä siis sellainen aloittelijan virhe, jota kannattaa välttää! :D Mutta nyt kun olen pitempään käyttänyt kannua, niin sen käyttö ei enää tunnu ällöttävältä, vaan se menee ihan rutiinilla. Jos nenä on jo auki ja hengittää suun kautta, niin ei tuota hukkumisen tunnetta edes tule ainakaan minulle. Kannattaa käyttää klooritonta vettä, koska ainakin minun mielestä tuntuu inhottavalle, jos ottaa hanasta suoraan vettä ja huuhtelee sillä. Paras olisi myös keittää vesi, niin vedestä ei tulisi epäpuhtauksia nenään. Lisäksi ulkomailla (lämpimissä maissa) vesi on pakko keittää, koska siellä elää joku inhottava aivonsyöjäbakteeri, jota ei saa päästää nenään.

En aikonut kirjoittaa tähän kannun käyttöohjeista, koska kannun mukana tulevassa paketissa on hyvät ohjeet. Jos kiinnostuit kannusta, niin niitä myydään ainakin apteekeissa.


torstai 18. helmikuuta 2016

Outoja oloja

Oon tässä eilisestä lähtien kummastellut, että mikähän nyt on kun väsyttää ja on aika kummallinen olo muutenkin. Nyt joku varmaan siellä miettii, että flunssa tulossa, mutta enpä tiiä. Mulla on flunssia yleensä tosi harvoin, ehkä tyyliin parin vuoden välein. Siis, jos jotakin hyvää tässä terveydessä vois sanoa olevan niin juurikin tuon asian :D En oo usein flunssassa, mutta kaikkee muuta terveysongelmaa sitten onkin ihan riittämiin. Epäilisin muuten, että joku homeoire tämäkin, mutta en oo tietääkseni käyny missään homepaikoissa. Eilen olin kyllä keskustassa yhdessä paikassa, mutta ei siitäkään seurannut sen kummempia oloja tällä kertaa. Kotona voi tosin olla vähän homepölyä, täytyy täällä siivoilla tässä joku päivä, josko siitä johtuis tämä olo. Lämpöäkään mulla ei nyt tietääkseni ole, joten tuskin siitäkään johtuu.

Viimeaikoina mun terveys on muutenkin ollut vähän niin ja näin. Toisaalta oon oireillut vähän vähemmän tietyille jutuille ja sitten toisaalta saanut kuumetta siitä, kun oon käynyt keskustassa (!). Toi on nimittäin ihan uutta mulle. On mulla monena kertana ollut  väsynyt ja kuumeinen olo keskustareissun jälkeen, mutta vasta nyt tajusin oikeasti mitata, että nostaako se sitä lämpöä vai ei. Nostihan se: 37,5. Nyt oon sitten miettimässä, että mikähän paikka siellä sitä aiheuttaa :D Mutta täytyy vaan tehdä kokeiluja sillä lailla, että käyn eri paikoissa yhdessä kerrallaan niin siinähän se selviää. 

Kerroin täällä silloin jokin aika sitten niistä mun allergiaoireiluista. Mun kurkku siis tulee kipeäksi monista ruoista ja saattaa tuntua hieman turvonneelta ruoan jälkee. Niin ajattelin nyt kertoa siitä, kun kävin lääkärissä tuosta asiasta. Lääkäri määräsi mulle sellasen allergiatestin, jossa oli ruoka-aineita, jotka aiheuttaa usein allergiaa. Siinä oli mm. kananmuna, soija, kala, vehnä, maito ja maapähkinä. Outoa kyllä sain kaikista negatiivisen tuloksen, mutta ainakaan viljoja en pysty syömään enkä pähkinöitä. Kysyin sitten, että kuinka luotettava toi testi on ja lääkärin mukaan se on suuntaa-antava. Mutta hänen mielestään tulos osoitti kuitenkin sen, että allergiasta ei ole kyse. Keskusteltiin sitten siitä, että voiko noi oireet tulla närästyksestä ja sovittiin, että kokeilisin närästyslääkettä ja sitten noita ruokia, että aiheuttaako ne sitten samoja oireita. Noh, en oo tätä testiä vielä tehnyt, koska en hirveesti innostunut taas uudesta lääkkeestä niiden entisten lisäksi, mutta täytyy varmaan silti pakottautua tekemään tuo testi jossain vaiheessa. Ei nimittäin ole kivaa, kun joutuu rajoittamaan syömisiään melko paljon. En syö tällä hetkellä mm. viljaa, tavallista suklaata, joitakin hedelmiä, joitakin mausteita jne jne. Ärsyttävää. Varsinkin harmittaa kun ei saa fazerin sinistä! Se on nimittäin saatava aina silloin tällöin :D Nyt ei ole tosin onnistunut :(

Epäilen itse, että toi oireilu johtuu ruoan homejäämistä. Nimittäin monet ruoat, joita en voi syödä on juuri sellaisia, missä saattaa olla homejäämiä. Viljat ainakin ja tee ovat sellaisia, joissa voi olla niitä ja joita mä en pysty syömään. Ja oireilen kanssa sitruunahapolle (joka muodostetaan homesienten avulla ja näin sisältää takuuvarmasti hometta) samoilla oireilla. Eli varmaankin täytyis vaan saada kroppaa puhdistettua jotenkin, jotta se ei sitten reagoisi noin herkästi kaikkeen. Oon yrittänyt myös etsiä uutta kämppää, jotta voisin elää täysin homepölyttömässä ympäristössä ja saada siten terveyttä paremmaksi. 

Tulipas tästä pitkä postaus :D Mutta meikä lähtee nyt vähän siivoamaan, koska se on kuitenkin pakko tehdä oli outoa oloa tahi ei. Toivottelen teille hyvät viikonloput jo vähän näin etukäteen :) 

tiistai 5. tammikuuta 2016

Astman ja allergioiden ravitsemushoito

Heippa!

Tässä postauksessa mennään ainakin minun mielestäni erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen, nimittäin sairauksien hoitamiseen ruokavalion avulla. Käsittelen tässä postauksessa astman ja allergioiden ravitsemushoitoa. Syy miksi valitsin juuri nämä sairaudet käsiteltäväksi on se, että useita monikemikaaliyliherkkiä ja homeelle herkistyneitä vaivaavat myös nämä sairaudet. Niin myös minun kohdallani.

Uskon, että monia sairauksia voi helpottaa oikeanlaisen ravinnon avulla, vaikkakin uskon myös, että ravinto ei korvaa lääkkeiden käyttöä. Kannattaa siis kuunnella ensisijaisesti lääkärin neuvoja. Ravitsemushoitoa voi sitten käyttää lääketieteen tukihoitona.

Astmaa ehkäiseviä ruoka-aineita

1. C-vitamiinipitoiset ruoat 

C-vitamiinia sisältävät mm. mansikat, sitrushedelmät ja parsakaali. C-vitamiini estää histamiinin vapautumisen. Histamiini on kemiallinen yhdiste, joka aiheuttaa allergia- ja astmaoireita.

2. Kofeiinin lähteet 

Kofeiinia sisältävät esimerkiksi kahvi ja tee. Kahvi, tee ja muut kofeiinipitoiset juomat sisältävät kolmea astmaa lievittävää yhdistettä: kofeiinia, teofylliiniä ja teobromiinia. Erään tutkimuksen mukaan säännöllisesti kahvia juovilla oli 29 prosenttia vähemmän astmaoireita, kuin niillä, jotka eivät juoneet kahvia. Lisäksi tutkimuksissa on todettu kofeiinin tehoavan yhtä hyvin astmaan kuin teofylliinin, jota jotkin astmalääkkeet sisältävät. Kirjassa myös neuvotaan juomaan pari kolme kupillista kahvia, jos astmakohtaus yllättää, eikä avaavaa lääkettä ole mukana.

3. Sipulit, valkosipuli ja purjo 


Sipuleista löytyy tulehdusta lievittäviä yhdisteitä. Näitä ovat tiosulfinaatti, sepaeeni ja kversetiini.

4. Seleenipitoiset ruoat

Seleeni muodostaa yhdisteitä, jotka ehkäisevät hapettumista ja näin estävät vapaiden radikaalien toimintaa elimistössä. Vapaat radikaalit saattavat aiheuttaa astmaa. Seleeniä saa mm. kaloista, parapähkinöistä ja naudanlihasta.

5. B6-vitamiinia sisältävät ruoat


B6-vitamiinin puute liittyy tulehdukseen, ja jotkin astmalääkkeet voivat vähentää tämän vitamiiinin tasoja. B6-vitamiinia sisältävät mm. viljat, banaani, liha, kala ja maitovalmisteet.

6. Rasvaiset kalat, kuten lohi  



Rasvaiset kalat saattavat auttaa rasitusastman hallinnassa. Kalojen sisältämät omega-3-rasvahapot lievittävät keuhkojen tulehdusta ja vähentävät kudosvaurioita astmakohtauksen jälkeen. Eräässä tutkimuksessa annettiin kahdellekymmenelle huippu-urheilijalle joko kalaöljyvalmistetta tai lumelääkettä, joka sisälsi oliiviöljyä. Niillä, jotka olivat aikaisemmin oireilleet rasitusastmalla ja söivät testin aikana kalaöljyä, todettiin 80 prosentin parannus oireissa.

7. Magnesium

Astmaatikoilla on usein magnesiumin puutetta ja tutkimusten mukaan magnesium voi parantaa keuhkojen toimintakykyä. Lähes kaikki ruoat sisältävät magnesiumia. Paljon magnesiumia sisältäviä ruokia ovat kaakao, pähkinät ja siemenet. Magnesiumia on myös mm. viljoissa, lihassa ja kananmunassa.

8. E-vitamiinipitoiset ruoat

E-vitamiinipitoiset ruoat ehkäisevät astmaa.
Harvard School of Health tutki 77 000 naista ja tutkimuksessa todettiin, että niillä naisilla, joiden ruokavalioon sisältyi eniten e-vitamiinia, oli pienin riski sairastua astmaan. Lisäksi toisessa ranskalaisessa tutkimuksessa tutkittiin 68 000 naista ja saatiin selville, että vähiten astmaa oli niillä henkilöillä, jotka söivät eniten vihreitä lehtivihanneksia, porkkanoita ja tomaatteja. Nämä vihannekset sisältävät runsaasti e-vitamiinia.

Allergiaa ehkäiseviä ruoka-aineita

1. C-vitamiini

C-vitamiini ehkäisee astman lisäksi allergiaoireita.

2. Jogurtti ja maitohappobakteerivalmisteet 

Jogurtti sisältää luonnollisia maitohappobakteereita. Tästähän on ollut jo pitempään puhetta, mutta tosiaan maitohappobakteerit saattavat auttaa allergioiden hoidossa. Esimerkiksi vuonna 1997 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että Lactobacillus GG maitohappobakteetit olivat hyödyllinen hoitokeino lehmänmaito-ongelmaisille ja ihottumaisille vauvoille.


3. Kversetiini

Kversetiini on flavonoidi, joka estää histamiinin eritystä allergisen reaktion aikana. Kversetiini vähentää myös leukotrieenien tuotantoa, jotka aiheuttavat mm. astmakohtauksia ja muuta tulehdustilaa. Kversetiiniä saa ainakin omenoista, teestä, sipuleista ja inkivääristä.


4. Kamomillatee ja vihreä tee

Kamomillatee ja vihreä tee sisältävät useita allergiaa ehkäiseviä yhdisteitä. Molemmat teet sisältävät kversetiiniä ja linoleenihappoa, jotka saattavat torjua allergisia reaktioita. Vihreä tee sisältää lisäksi apigeniinia, joka toimii antihistamiinin tavoin.

Lähde: James A. Duke - Parantavien ruokien opas

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Ärsyttäviä juttuja ja kuulumisia

Mua ärsyttää. Nimittäin tää oireilen koko maailmalle -meininki, mikä mulla on ollut käynnissä viime aikoina. Aika usein harmittaa se, että miks pitää oireilla kaikesta aina niin herkästi. Esimerkiksi mun uusi kone saapui ja oireilin siitä laatikosta. Kiva juttu. Oireilen myös ulkoilmasta. Mukavaa. Ja nyt oireilen myös ilmeisesti jostain jutusta mun huoneessa. Tosi mahtavaa. Joskus mietin että eikö tää oireilu voi ikinä loppua tai edes helpottaa vähäsen. Nimittäin ärsyttää olla näin herkkä kaikelle. Kyllä mä kestäisin sen ihan hyvin, että oireilisin taloille ja siitepölylle, mutta se, että oireilee kaikille tavaroillekin alkaa jo käydä luonnon päälle. Mun toiveena onkin ollut jo pitkään se, että joku viisas mies/nainen kehittäis sellasen superpillerin, jonka syömällä tulis täysin terveeks. :D Sitä odotellessa.

Huomenna mulla alkaa yks koulutus ja vähän jänskättää, että minkälainen sisäilma paikassa on ja pystynkö olemaan siellä. En nimittäin ole käynyt ko. paikassa koskaan aikaisemmin, enkä edes tiedä mikä talo on kyseessä. Noh, huomenna se selviää. Sain nyt myös mun uuden koneen ja en ainakaan ensimmäisellä käyttökerralla saanut siitä mitään sen suurempia oireita, joten voipi olla, että se pidetään. Toi kone on tablettitietokone ja siinä ei ole mitään tuuletusaukkoja, mikä on tosi hyvä juttu. Nimittäin silloin sinne sisään ei ole voinut mennä eikä voi mennä samalla lailla homepölyä, kuin tavalliseen tietokoneeseen.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

torstai 10. joulukuuta 2015

Ravintolisiä homesairastuneelle

Mulla on ollut vähän epäonnea niiden lupailemieni postausten kanssa. Nimittäin laina-aika toiseen postaukseen tarvitsemastani kirjasta meni umpeen ja nyt joudun odottelemaan, että saan kirjan taas lainaan. Ja toisen postauksen kanssa nettilinkki ei pelitä. Kestää siis vielä jonkin aikaa, että saan ne kasaan.

Oon viime aikoina lueskellut ravintolisistä, joiden pitäisi auttaa vähentämään homeiden vaikutusta elimistössä ja ajattelin jakaa saamani tiedon myös täällä. Suunnittelin kokeilevani jotain homeiden vaikutusta vähentävää ravintolisää, koska sellaista en ole vielä kokeillut (vaikka melkein kaikki muut purnukat jo löytyvätkin :D). Nyt on kokeiluun menossa pakuritee.

1. Pakurikääpä (engl. reishi)

Sienillä on antibakteerisia ominaisuuksia, jotka voivat auttaa taltuttamaan monia tauteja. Erityisesti pakurikäävällä on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Homesairastuneiden kohdalla seuraavat ovat tärkeimpiä. Pakurikääpä auttaa elimistöä puhdistumaan nopeuttamalla maksan uudistumisprosessia. Lisäksi se poistaa maksaan kuormittuneita haitallisia aineita. Pakurikääpä ehkäisee myös tulehdusta ja allergiaa. Pakurikääpä nimittäin estää histamiinin vapautumista, mikä ehkäisee allergiaoireiden syntymistä. Lisäksi pakuri sisältää immuniteettia lisäävää ainesosaa.

Pakurikääpää on saatavilla mm. teenä, kahvina ja jauheena. Pidempiaikainen käyttö (1-2 kk) saaattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä, huimausta ja nenäverenvuotoa. Kannattaa siis käyttää vain lyhyitä aikoja kerrallaan.

2. Valkosipuli

Valkosipulilla on sieniä tappavaa vaikutusta. Valkosipuli tehoaa mm. hiivasieneen ja aspergillus-homeisiin. Valkosipuli tehoaa myös bakteereihin ja parasiitteihin.




3. Vihreä tee

Vihreän teen sisältämä antioksidantti ECGC vähentää joidenkin mykotoksiinien myrkyllisyyttä. Mykotoksiinit tarkoittavat solumyrkkyjä, joita mm. osa homeista tuottavat. Lisäksi vihreä tee sisältää runsaasti antioksidantteja, mitkä edistävät elimistön puolustautumista haitallisia aineita vastaan.



4. D-vitamiini

D-vitamiini auttaa sekä hoitamaan, että ehkäisemään homeallergiaa. Tutkimuksissa on todettu, että D-vitamiini vähentää homeallergiaa aiheuttavan proteiinin määrää ja lisää toleranssia kontrolloivien proteiinien määrää. Lisäksi alhaisemmat D-vitamiinitasot lisäävät allergiaa. Tutkimusten mukaan alhaisemmat D-vitamiinitasot ovat yhteydessä kohonneisiin igE ja eosinofiilien tasoon, joiden avulla mitataan allergiaa. D-vitamiini säätelee myös antibakteeristen proteiinien määrää.

5. C-vitamiini

C-vitamiini on antioksidantti ja se toimii myös antihistamiinin tavoin. Suuremmat annokset C-vitamiinia (1000-2000 mg päivässä) saattavat vaikuttaa vähentämällä histamiinien syntymistä. C-vitamiinin on todettu vähentävän myös urheillessa ilmeneviä astmakohtauksia.

Näiden lisäksi Pau d'arco vaikutti lupaavalta koska myös sillä on sieniä tappavia ominaisuuksia. Lueskellessani huomasin kuitenkin, että sen turvallisuudesta ei ole takeita, minkä takia ei tuntunut hyvältä suositella sitä täällä.

Ja haluankin myös sanoa, että

HUOM! Noudata lisäravinteita käyttäessäsi valmistajan ohjeita ja tarkista soveltuvuus itsellesi/lääkkeittesi kanssa ennen tuotteen käyttöä. 


Lähteet

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2013/09/23/garlic-health-benefits.aspx

http://www.thehealthsite.com/fitness/health-benefits-of-vitamin-c-sh214/

http:/www.medicalmushrooms.net

https://www.organicfacts.net/health-benefits/other/reishi-mushrooms.html


tiistai 17. marraskuuta 2015

Allergiat askarruttavat

Oon huomannut viime aikoina monien ruoka-aineiden aiheuttavan mulle outoja oireita. Kurkku saattaa tuntua syönnin jälkeen hieman turvonneelta toiselta puolelta tai se voi tulla kipeäksi. Oon pohtinut, että onko tämä allergiaa? Kyllähän sitä tietää olevansa allerginen, jos huulet tai kurkku kutiavat, tulee ihottumaa tai joitain muita selviä oireita. Mun oireet eivät kuitenkaan ole näin selviä allergiaoireita. Oon joutunut kuitenkin jättämään paljon ruokia pois allergia-epäilyn takia. Pois jätettyjä ruoka-aineita ovat mm. viljat, osa hedelmistä ja vihanneksista ja pähkinät ja siemenet. Epäilyksen alaisena ovat myös rypsiöljy ja kananmuna.

Mun ruokavalio on ollut viime aikoina aika rajoittunut tän asian takia. Etenkin viljojen poisjättämisen takia on saanut aikalailla soveltaa ruokavalion kanssa. Oon sit korvannut viljatuotteita mm. itse tehdyillä perunarieskoilla, joissa ei ole käytetty yhtään viljaa. Lisäksi oon käyttänyt paljon riisiä esimerkiksi riisinuudelin ja riisipuuron muodossa.

Koska oon joutunut muuttamaan ruokavaliotani näin paljon niin koen, että asiaa täytyy selvitellä enemmän. Varasin lääkärinajan tähän asiaan liittyen ja se on huomenna. Toivottavasti siis asiat selviävät silloin :) Aion pyytää laajoja allergiatutkimuksia otettavaksi, koska ne ovat todellakin tarpeelliset tässä tilanteessa.

Sinäänsä ei ole hirveän yllättävää, jos mulle tulee ruoka-aineallergioita tai                          -yliherkkyyksiä, koska oon herkistynyt kemikaaleille. Oon lukenut, että MCS-sairastuneilla allergiat ja yliherkkyydet ovat yleisiä. Mulla ei vaan oo pitkiin aikoihin ollut juuri muita allergioita, kuin siitepölyallergia. Oon voinut tosi pitkään syödä lähes mitä haluan, poissulkien osa pähkinöistä ja kiivi. Siks tää onkin jotenkin tosi hämmentävää. Miks yhtäkkiä alan herkistyä ihan kaikelle? Varmasti homealtistus on tähänkin jollain tapaa syyllinen. Luulisin että elimistön sietokyky pettää ensin kemikaaleille ja homeille ja sen jälkeen myös muille jutuille.

Mulla on ollut nyt viimeaikoina oikein postausinnostus päällä :D Johtuu varmaan osin siitä, että en oo voinut juuri ulkoilla ulkohomeiden takia. Lähes joka kerta kun meen ulos saan astmakohtauksen :/ Toivottavasti tulis kunnolla lunta ja pian kans, niin pääsis taas ulkoilee.


Tulossa on postausta astman ja allergioiden ravitsemushoidosta sekä ruoan haitallisista kemikaaleista. Pysy siis kuulolla :)