chemicals

chemicals

torstai 10. joulukuuta 2015

Ravintolisiä homesairastuneelle

Mulla on ollut vähän epäonnea niiden lupailemieni postausten kanssa. Nimittäin laina-aika toiseen postaukseen tarvitsemastani kirjasta meni umpeen ja nyt joudun odottelemaan, että saan kirjan taas lainaan. Ja toisen postauksen kanssa nettilinkki ei pelitä. Kestää siis vielä jonkin aikaa, että saan ne kasaan.

Oon viime aikoina lueskellut ravintolisistä, joiden pitäisi auttaa vähentämään homeiden vaikutusta elimistössä ja ajattelin jakaa saamani tiedon myös täällä. Suunnittelin kokeilevani jotain homeiden vaikutusta vähentävää ravintolisää, koska sellaista en ole vielä kokeillut (vaikka melkein kaikki muut purnukat jo löytyvätkin :D). Nyt on kokeiluun menossa pakuritee.

1. Pakurikääpä (engl. reishi)

Sienillä on antibakteerisia ominaisuuksia, jotka voivat auttaa taltuttamaan monia tauteja. Erityisesti pakurikäävällä on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Homesairastuneiden kohdalla seuraavat ovat tärkeimpiä. Pakurikääpä auttaa elimistöä puhdistumaan nopeuttamalla maksan uudistumisprosessia. Lisäksi se poistaa maksaan kuormittuneita haitallisia aineita. Pakurikääpä ehkäisee myös tulehdusta ja allergiaa. Pakurikääpä nimittäin estää histamiinin vapautumista, mikä ehkäisee allergiaoireiden syntymistä. Lisäksi pakuri sisältää immuniteettia lisäävää ainesosaa.

Pakurikääpää on saatavilla mm. teenä, kahvina ja jauheena. Pidempiaikainen käyttö (1-2 kk) saaattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä, huimausta ja nenäverenvuotoa. Kannattaa siis käyttää vain lyhyitä aikoja kerrallaan.

2. Valkosipuli

Valkosipulilla on sieniä tappavaa vaikutusta. Valkosipuli tehoaa mm. hiivasieneen ja aspergillus-homeisiin. Valkosipuli tehoaa myös bakteereihin ja parasiitteihin.




3. Vihreä tee

Vihreän teen sisältämä antioksidantti ECGC vähentää joidenkin mykotoksiinien myrkyllisyyttä. Mykotoksiinit tarkoittavat solumyrkkyjä, joita mm. osa homeista tuottavat. Lisäksi vihreä tee sisältää runsaasti antioksidantteja, mitkä edistävät elimistön puolustautumista haitallisia aineita vastaan.



4. D-vitamiini

D-vitamiini auttaa sekä hoitamaan, että ehkäisemään homeallergiaa. Tutkimuksissa on todettu, että D-vitamiini vähentää homeallergiaa aiheuttavan proteiinin määrää ja lisää toleranssia kontrolloivien proteiinien määrää. Lisäksi alhaisemmat D-vitamiinitasot lisäävät allergiaa. Tutkimusten mukaan alhaisemmat D-vitamiinitasot ovat yhteydessä kohonneisiin igE ja eosinofiilien tasoon, joiden avulla mitataan allergiaa. D-vitamiini säätelee myös antibakteeristen proteiinien määrää.

5. C-vitamiini

C-vitamiini on antioksidantti ja se toimii myös antihistamiinin tavoin. Suuremmat annokset C-vitamiinia (1000-2000 mg päivässä) saattavat vaikuttaa vähentämällä histamiinien syntymistä. C-vitamiinin on todettu vähentävän myös urheillessa ilmeneviä astmakohtauksia.

Näiden lisäksi Pau d'arco vaikutti lupaavalta koska myös sillä on sieniä tappavia ominaisuuksia. Lueskellessani huomasin kuitenkin, että sen turvallisuudesta ei ole takeita, minkä takia ei tuntunut hyvältä suositella sitä täällä.

Ja haluankin myös sanoa, että

HUOM! Noudata lisäravinteita käyttäessäsi valmistajan ohjeita ja tarkista soveltuvuus itsellesi/lääkkeittesi kanssa ennen tuotteen käyttöä. 


Lähteet

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2013/09/23/garlic-health-benefits.aspx

http://www.thehealthsite.com/fitness/health-benefits-of-vitamin-c-sh214/

http:/www.medicalmushrooms.net

https://www.organicfacts.net/health-benefits/other/reishi-mushrooms.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti