chemicals

chemicals

torstai 22. lokakuuta 2015

Kenkien ostoa ja ulkohomeongelma

Heippa!

Kävin tossa eilen kenkäkaupoilla etsimässä uusia talvikenkiä, koska edelliset ovat kaikki olleet mulla joko homekoulussa numero 1 (ammattikorkea) tai vähintäänkin homekoulussa numero 2 (lukio). Näin siis parhaaksi ostaa uusia kenkiä, koska oon ollut niin herkkä homeille viime aikoina, että tuskin pystyn noita vanhoja kenkiä käyttämään. Viime viikolla avasin just yhden pussin, jossa mulla oli ammattikorkeassa käyttämäni kengät ja silmissä tuntu heti. Joten eikun vaan kengät kassiin takaisin ja uusia ostamaan.

Eipä ollut ihan helppo ostosretki ei. Mua otti henkeen jo valmiiks kun lähdin, no meni se siinä sitten jossain vaiheessa ohikin, mutta kaupassa alkoi taas. Luulisin, että oireilin kaupan kengistä niitä sovitellessa. Ei oo helppoa, kun on näin kemikaaliherkkä :D Luulen siis, että oireet tuli siitä, kun niissä kengissä on vuori tekstiiliä, jossa varmaan on käytetty kaiken maailman kemikaaleja. Ajattelin muutenkin, että ostan mielummin vuorettomat (vai onko oikea kirjoitusasu vuorittomat?) kengät ja käytän sit vaikka villasukkia, etten sit oireilis niille tekstiileille. Oon kerran aikasemminkin reagoinut kengille, joissa oli karvavuori. Tai ainakin luulen, että se reaktio tuli niistä silloin. Ihmettelin vaan kun lähdin kotoa silloin, et miks mua ahistaa ja ainut minkä keksin ahistuksen syyks olivat just ne kengät.

Noh, löysin kuitenkin yhdet hyvät nahkakengät. Haistelin niitä kaupassa ja totesin, että no näähän ei haise millekkään, mut sit myöhemmin kotona huomasin et haiseehan ne. Täytyy nyt vielä tuuletella noita ja kattoa pystynkö käyttämään. Niin ja noissa on myös vähän tekstiiliä sisällä, niin sekin mietityttää et tuleeko oireita siitä.

Tuli kyllä taas sellainen fiilis ton reissun jälkeen, että mun täytyy parantua tästä kemikaaliherkkyydestä. Se on ehkä kaikista pahin ongelma mun terveydentilassa tällä hetkellä, koska oon TOSI herkkä kemikaaleille. Oireilen hajusteille, tekstiileille, kosmetiikalle, uusille vaatteille, ja pahimmillaan just tyyliin kengät, sohva tai uuden bussin penkki (tekstiiliä) on saaneet mut reagoimaan. Siis miettikää, SOHVA! Joskus ihmettelen itekin, että ei voi olla todellista, että reagoin jollekin sohvalle :D Mutta niin se vain on. Lueskelin sit taas netistä kaikkee MCS:stä ja ajattelin alkaa syömään näitä lisäravinteita http://www.chemicalinjury.net/html/chemical_injury_treatment_ingr.htm Luin netistä hieman arvioo noista keskustelupalstoilta ja löysin joitakin, joita noi olivat auttaneet. Lisäks innostuin tosi paljon kirjasta, jonka nimi on Healing Severe Chemical and EMF Sensitivity


ja ajattelin tilata sen. Luin tosta nimittäin netistä ja kirjan neuvot paranemiseen kuulosti tosi hyviltä! Täältä löytyy lisätietoa siitä, mistä tuon kirjan sisältö koostuu. http://multiplechemicalsensitivitygone.com/2013/04/27/a-holistic-path-from-surviving-to-thriving-cured/
Eli pyritään kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Mutta koska tää on amerikkalaisen kirjoittama kirja, niin tietenkään kaikkee tietoo ei löytynyt netistä, vaan kirja täytyy ostaa. Viittaan tällä siis siihen, että monet amerikkalaiset tuntuu haluavan vaan rikastua tälläsilla tiedoilla, eikä heidän prioriteettinaan ole ihmisten auttaminen. Jos mulla olis joku ihmekeino MCS:ään niin postaisin sen kyl netissä, sama se saanko rahaa vai en. Ihmisten auttaminen on paljon tärkeämpää.

Joo ja mennäänpä sit siihen ulkohomeasiaan. Mua on viime viikkoina ruvennut ottamaan henkeen aina, kun käyn ulkona. Luulisin, että syynä ovat ulkohomeet. Mitään muuta syytä en oireilulleni keksinyt ja siinä miettiessä oireiden lähdettä pesin myös ulkoilupuvun, pipot ja hanskat. Ahdistus jatkui. Mua harmittaa kyl tosi paljon, etten nyt pääse enää niin paljoa lenkkeilee, koska lenkkeily on yks mun lempi urheilulajeista. Tykkään vaan niin paljon siitä, miten ulkona tulee sellanen "raikas" olo ja ajatus alkaa kulkeen reippaammin. Ei sitä koko aikaa jaksais muutenkaan vaan sisällä kökätä. Oon nyt sitten käynyt kuitenkin lenkillä ja ottanut avaavaa tarvittaessa. Oon vaan käynyt sit lyhyemmillä lenkeillä. Pystyn aika hyvin tekee tyyliin parinkymmenen minsan lenkin aika vähillä oireilla. Mutta voi tätä! Pitikö nyt vielä tällanenkin ongelma ilmaantua :D sitä lumen tuloa ootellessa.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti